Julkaistu numerossa 1/2012
Teemat

Itsehoitoasiakas tarvitsee neuvontaa

Apteekit ovat terveydenhuollossa keskeisiä itsehoidon tukijoita. Itsehoitoneuvontaa on valtakunnallisesti kehitetty hoitosuositusten ja asiakkaiden tarpeiden pohjalta yli vuosikymmenen ajan. Tätä kehitystyötä tulee jatkaa edelleen, ja samalla apteekkien tehtäviä itsehoidon ohjauksessa tulee monipuolistaa.

Rationaalinen, hyvin organisoitu itsehoito on oleellinen väestön terveyttä ja autonomiaa edistävä terveydenhuollon osa (taulukko 1). Ihmiset hoitavat jopa 80–90 % kaikista vaivoistaan itse ilman terveydenhuollon ammattilaisten apua (Sihvo 2000, Wertheimer ja Serradel 2008). Siksi itsehoidon ja rationaalisen itselääkinnän mahdollisuudet tulisi tunnistaa ja hyödyntää paremmin väestön terveyden ylläpitämisessä.

Onnistuneessa itselääkinnässä korostuu hoitosuositusten mukainen lääkkeiden käyttö. Tämä ei aina ole mahdollista ilman terveydenhuollon ammattilaisten asiantuntemusta. Maallikot tekevät usein päätöksiä itsehoitolääkkeen käytöstä mainonnan tai väärän käsityksen, ei hoidollisen tarpeen, perusteella.

Itselääkintään liittyy riskejä, kuten yhteis- ja haittavaikutuksia, terveydentilan tarkemman tutkimisen viivästymistä ja erilaista virheellistä lääkekäyttöä. Virheellistä on esimerkiksi väärän lääkkeen käyttö, sekä ali-, yli-, liika- ja tapakäyttö. Lisäksi itselääkintään liittyy turhaa ja päällekkäiskäyttöä, vääriä antotapoja ja ottoreittejä, ja jopa hoidosta aiheutuvaa lääkitystä (Sihvo 2000, Hughes ym. 2001, Wazaify ym. 2005,Stakes ja Rohto 2006, Turunen 2007, Kurko ym. 2009, LaCivita ym. 2009).

Terveydenhuollon toimijoista apteekit ovat päävastuussa itsehoitolääkkeiden käyttäjien neuvonnassa. Lääkelaissa (395/1987,57 §) säädetty apteekkien neuvontavelvoite koskee samanarvoisesti sekä resepti- että itsehoitolääkkeitä. Artikkelissamme kuvataan tutkimuksista ja kehittämishankkeista esiin nousseita itsehoitoneuvonnassa huomioitavia asioita.

Käsitteitä ja linjauksia

Lääkeneuvonta on tavoitteellista ja systemaattista toimintaa

Itselääkintää selvittäneiden tutkimusten mukaan asiakkaat haluavat apteekeista neuvontaa erityisesti lääkehoidon sopivuudesta omaan terveysongelmaansa sekä lääkkeiden haitta- ja yhteisvaikutuksista (Airaksinen 1996, Snellman ym. 1998, Sihvo 2000,Snellman ja Airaksinen 2000, Westerlund ym. 2007).

Neuvonnan tulee kattaa myös lääkkeettömät hoitotavat sekä terveyttä edistävät ja hoitoa tukevat elintavat. Asiakkaan palvelu ei välttämättä vie paljon aikaa, jos apteekkihenkilökunta on sisäistänyt hyvin asiakaslähtöisen neuvonnan periaatteet, ja neuvontaa tukevat luotettavat tietolähteet ovat tarvittaessa nopeasti ja helposti käytettävissä (Puumalainen ym. 2005b).

Asiakaslähtöinen lääkeneuvonta on tavoitteellista ja systemaattista toimintaa (kuvio 1, kuvio 2). Sen perustana ovat asiakkaan tarpeet, joihin vastaaminen edellyttää apteekkihenkilökunnalta kuuntelemista ja ymmärtämistä. Tilannekartoitus on tehtävä riittävän perusteellisesti asiakkaan muut sairaudet ja lääkehoidot huomioiden. Näin farmaseutti tai proviisori voi tehdä ammattitaitoonsa perustuvia rajauksia hoitovaihtoehdoista ja tukea asiakasta päätöksenteossa (vrt. Suomen Apteekkariliiton ja Farmasialiiton ammattieettiset ohjeet 2011).

Ammattilaisen täytyy varmistua siitä, että asiakkaalla on riittävät tiedot hoitoratkaisun ja hoidon toteutuksen tueksi. Näiden rajausten ja suositusten perusteena on aina hoidon tarve ja terveyttä edistävät tavoitteet. Pelkkä tuoteneuvonta ei riitä päätöksenteon tueksi, vaan asiakkaan on saatava hoitosuosituksiin perustuvaa yksilöllistä neuvontaa sairauden tai oireen kokonaisvaltaisesta hoidosta.

Itsehoitoneuvonnan vaiheet

Asiakkaan tarpeista lähtevä lääkeneuvontakeskustelu apteekissa

Suomessa itsehoitoasiakkaiden neuvontaa on kehitetty jo vuosia

Apteekkien itsehoitoasiakkaiden neuvonnan kehittämiseen on valtakunnallisesti kiinnitetty huomiota 1990-luvun lopulta alkaen. Kehitystyötä on linjannut Apteekkariliiton vuonna 1997 julkaisema ammattiapteekkistrategia. Osana strategiaa liitto laati suositukset apteekkien itsehoito-osaston ja neuvonnan järjestämisestä.

Strategian toimeenpanoa tuettiin 2000–2003 valtakunnallisella lääkeneuvonnan kehittämishankkeella, johon osallistuivat viranomaiset, farmasian järjestöt, koulutusyksiköt ja täydennyskoulutusyksiköt (TIPPA-projekti 2004). TIPPA-projektin yhtenä keskeisenä tavoitteena oli vähentää itsehoitolääkkeiden tarpeetonta ja väärää käyttöä. Apteekkien itsehoitoneuvonnan kehittämiseksi tuotettiin tietolähteitä, laatumittareita sekä uudenlaista koulutusta perusopetukseen ja täydennys- ja toimipaikkakoulutukseen. Lisäksi tutkittiin itsehoitoasiakkaiden palvelua ja neuvontaa.

Apteekkariliiton ammattiapteekkistrategia uudistettiin vuonna 2011 (Suomen Apteekkariliitto 2011). Sen keskeisiä strategisia linjauksia ovat potilasturvallisuuden varmistaminen ja lääkitysturvallisuuden parantaminen.

Vuoden 2012 aikana käynnistyy farmasian alan yhteinen lääkitysturvallisuuden kehittämishanke (APILA 2012–2015). Hankkeen tärkeänä osana on 2011 käynnistetty Varmista valintasi -projekti. Sen tavoitteena on kannustaa apteekkien farmaseutteja ja proviisoreja aktiiviseen itsehoitoneuvontaan sekä rohkaista asiakkaita kysymään apteekista itsehoitolääkkeiden valinnasta ja käytöstä. Teemavuosi 2011 suuntautui viiteen keskeiseen itsehoitoalueeseen (kipu, allergia, vatsa, iho ja flunssa). Vuonna 2012 teemoihin kuuluvat kivun ja intiimivaivojen hoito sekä lääkkeiden aiheuttamat antikolinergiset haitat.

Haamuasiakkaat apuna itsehoitoneuvonnan tutkimisessa

Apteekkien itsehoitoasiakkaiden neuvonnan laatua ja kehittämistarpeita on tutkittu Suomessa ja kansainvälisesti vähän. Suomessa tärkein tutkimusmenetelmä on ollut haamuasiakastutkimukset, joita tehtiin vuosittain TIPPA-projektin yhteydessä 2000–2003 (TIPPA-projekti 2004, Lahdelma 2005, Puumalainen ym. 2005a). Viimeisimmät valtakunnalliset seurannat on tehty 2008 ja 2011 (Suomen Apteekkariliitto, julkaisematon). Nämä tutkimukset mahdollistavat itsehoitoneuvonnan pitkäaikaisen kehityksen seuraamisen.

Hyvin suunnitellulla ja toteutetulla haamuasiakastutkimuksella saadaan luotettavaa tietoa lääkeneuvonnan määrästä ja laadusta (Puumalainen ym. 2005a, Watson ym. 2006a). Haamuasiointien tuloksia on hyödynnetty valtakunnallisten toimenpiteiden suunnittelussa ja koulutuksessa. Lisäksi osa apteekeista käyttää haamuasiakasmenetelmää sisäisessä laadunhallinnassa ja henkilöstökoulutuksessa.

TIPPA-projektin aikana tehtyjen haamuasiakastutkimusten perusteella apteekkien itsehoitoneuvonnassa tapahtui positiivista kehitystä (TIPPA-projekti 2004, Lahdelma 2005, Puumalainen ym. 2005a). Sama kehitys on jatkunut edelleen (Suomen Apteekkariliitto, julkaisematon).

Parhaiten neuvonta ja asiakkaan kokonaistilanteen kartoitus toteutuvat tapauksissa, joissa asiakas pyytää lääkettä oireisiin. Sekä kokonaistilanteen selvittäminen että lääkeneuvonta jäävät vähäisemmäksi asiakkaan pyytäessä lääkettä tuotenimellä.

Samansuuntaisia tuloksia on saatu haamuasiakastutkimuksissa Skotlannissa, Saksassa ja Australiassa (Watson ym. 2006b, Alte ym. 2007,Benrimoj ym. 2007). Niiden mukaan itsehoitoasiakkaiden oireiden kartoittaminen ja kokonaistilanteen selvittäminen, kuten lääkkeiden yhteisvaikutusten huomioiminen, vaativat kehittämistä. Parhaiten hoitosuositusten mukaista hoidon suosittelua ennustavat asiakkaalle tehdyt kysymykset oireista ja muista lääkkeistä (Watson ym. 2006b).

Itsehoito ja itselääkintä ovat osa terveydenhuoltoa

Tuoreet lääkepoliittiset linjaukset painottavat väestön ja potilaiden omatoimisuuden lisäämistä erilaisten sairauksien ja oireiden hoidossa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2011). Terveydenhuollossa ja apteekkisektorilla pitäisi keskustella perusteellisesti siitä, miten itsehoito ja rationaalinen itselääkintä saadaan selkeämmin mielletyksi osana terveyspalveluja.

Apteekeissa on edelleen paljon hyödyntämätöntä potentiaalia terveyspalvelujen ja palvelukokonaisuuksien tuottajana sekä tarvittaessa jatkotutkimuksiin ohjaajana. Potentiaalin täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää tiiviistä yhteistyötä ja yhteisistä käytänteistä sopimista apteekkien ja muiden terveydenhuollon toimijoiden välillä. Lisäksi tarvitaan tutkimustietoa muun muassa apteekkien itsehoitoneuvonnan vaikuttavuudesta.

Farmaseuttisella henkilökunnalla on hyvät tiedot ja taidot itsehoitoneuvonnan pohjaksi. Asiakaspalvelu- ja lääkeneuvontataitoja tulee kuitenkin edelleen kehittää, jotta farmaseuttinen tietämys saadaan asiakkaan hyödyksi. Lääkeneuvonta on oleellinen osa apteekin palvelua myös verkkotoiminnassa ja palvelupisteissä.

Neuvonnan kehittämisen haaste on, että Suomesta puuttuvat ajantasaiset itsehoitosuositukset. Ruotsissa on todettu, että sähköisessä muodossa käytettävät hoitosuositukset auttavat apteekkihenkilökuntaa vaikuttamaan itsehoitoasiakkaiden terveyteen (Westerlund ym. 2007). Ilman apteekista saatua itsehoitoneuvontaa jopa 60 % asiakkaista olisi hakenut apua muualta terveydenhuollosta.

Itsehoidon ja itselääkinnän ammatillinen tukeminen on osa potilaan rationaaliseen lääkehoitoon pyrkivää kliinistä farmasiaa, jonka sisällöstä ja merkityksestä jopa farmasian koulutusyksiköissä näyttää olevan edelleen epäselvyyttä. Tähän on kiinnittänyt huomiota muun muassa Farmasialiitto (2011) koulutusyksiköille jättämässään koulutuksen kehittämiskannanotossa. Yhden uuden työkalun itsehoitoasiakkaiden neuvonnan kehittämiseen ja koordinointiin tuo Fimean lääkeinformaatiostrategia.

Terhi Kurko

Terhi Kurko

Proviisori
Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto

Tuula Teinilä

Tuula Teinilä

Proviisori
Asiantuntijaproviisori, Suomen Apteekkariliitto

Marika Pohjanoksa-Mäntylä

Marika Pohjanoksa-Mäntylä

FaT
Yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto

Sirpa Peura

Sirpa Peura

Proviisori
Farmaseuttinen johtaja, Suomen Apteekkariliitto

Marja Airaksinen

Marja Airaksinen

FaT
Professori, Helsingin yliopisto