Julkaistu numerossa 2/2013
Teemat

Hyvä ravitsemus tukee iäkkäiden lääkehoidon onnistumista

Hyvä ravitsemustila ylläpitää iäkkään terveyttä, toimintakykyä ja elämänlaatua sekä nopeuttaa sairauksista toipumista. Hyvällä ravitsemuksella voidaan tukea myös lääkehoidon onnistumista. Iäkkäiden parissa työskentelevien olisikin tärkeää tunnistaa tavallisimmat ravitsemusongelmat ja niiden vaikutukset lääkehoidon onnistumiseen.

Ikääntymiseen liittyvät fysiologiset muutokset ja sairaudet voivat muuttaa lääkkeiden ja ravintoaineiden vaikutuksia elimistössä. Monisairaiden iäkkäiden kohdalla lääkkeiden valintaa ja lääkehoidon toteutusta on syytä pohtia myös ravitsemuksen näkökulmasta.

Huono ravitsemustila voi paitsi vaikuttaa lääkkeiden tehoon ja turvallisuuteen myös heikentää iäkkään yleistä vointia, edistää sairauksien syntyä ja siten lisätä edelleen lääkehoidon tarvetta. Myös lääkkeiden haittavaikutukset, erityisesti ruuansulatuselimistöön kohdistuvat, voivat vaikuttaa iäkkään ravitsemustilaan.

Iäkkäiden ravitsemustila

Ikääntyessä näläntunne sekä maku- ja hajuaisti usein heikkenevät, minkä seurauksena ravinnon saanti voi vähetä ja ravitsemustila huonontua. Ikääntyneillä varsinaiset ravitsemukselliset ongelmat ovat yleisiä, erityisesti monisairailla ja yli 80-vuotiailla.

Pitkäaikaisessa laitoshoidossa jopa 90 %:n potilaista on arvioitu kärsivän ravitsemusongelmista. Myös sairaalahoidossa ravitsemuksellisista ongelmista kärsivien potilaiden osuus on suuri (n. 35–50 %), kun taas kotona asuvista osuus on huomattavasti pienempi (n. 3–8 %). Iäkkäiden ja monisairaiden lisäksi riskiryhmiä ovat muun muassa muistisairaat ja masentuneet.

Yleisimpiä ravitsemuksellisia ongelmia iäkkäillä ovat riittämätön energian ja proteiinin saanti, joka johtaa laihtumiseen ja lihaskatoon (sarkopenia). Toisaalta ravinnon energiamäärä voi olla riittävä mutta ruoka yksipuolista ja ravintoainesisällöltään riittämätöntä. Tällöin suojaravintoaineiden, kuten vitamiinien ja kivennäisaineiden, saanti jää liian vähäiseksi ja kyse on virheravitsemuksesta.

Ikäännyttäessä janontunnetta säätelevät fysiologiset mekanismit heikkenevät, mikä johtaa juomisen vähenemiseen ja siten liian vähäiseen nesteen saantiin. Erityisesti akuutit sairaudet, fyysinen kuormitus, helle ja nesteenpoistolääkkeiden käyttö altistavat iäkkäitä kuivumiselle. Kuivuminen aiheuttaa päänsärkyä, väsymystä, huimausta, sekavuutta, yleisvoinnin heikkenemistä ja kaatumisia.

Ravitsemustilan arvioiminen

Huono ravitsemustila heikentää terveyttä, toimintakykyä ja elämänlaatua, hidastaa sairauksista toipumista sekä lisää terveydenhuollon kustannuksia. Iäkkäiden ravitsemusongelmien tunnistaminen ja varhainen puuttuminen onkin ensiarvoisen tärkeää.

Painon säännöllinen seuranta esimerkiksi kerran kuukaudessa on yksinkertainen tapa seurata iäkkään ravitsemustilaa. Ravitsemustilaa ei kuitenkaan pystytä arvioimaan silmämääräisesti pelkän olemuksen tai yksittäisen painon mittauksen perusteella, sillä ylipainoinenkin iäkäs voi riittävästä energian saannista huolimatta kärsiä virheravitsemuksesta.

Ikääntyneiden ravitsemustilan arviointia varten on kehitetty myös erilaisia testejä, kuten MNA-testi (Mini Nutritional Assessment). Se sisältää antropometrisia mittauksia, ruokavalion ja yleisen toimintakyvyn arvioinnin sekä henkilön oman arvion terveydestään ja ravitsemustilastaan. Testin on todettu erottelevan virheravitut, sen riskissä olevat ja hyvässä ravitsemustilassa olevat.

Lääkehoidon vaikutus ravitsemustilaan

Jos lääkkeen käyttö on lyhytaikaista, ruokavalio monipuolinen ja ravitsemustila hyvä, lääkehoidon vaikutus ravitsemustilaan on yleensä vähäinen. Jos taas lääkkeen käyttö on pitkäaikaista, potilas on monilääkitty, aliravittu tai aliravitsemusriskissä, paino laskee, potilas on pahoinvoiva tai hyvin iäkäs, lääkehoidon epäedullisten ravitsemusvaikutusten riski on huomattava.

Lääkkeet voivat vaikuttaa ruokahaluun ja ruoansulatuskanavan toimintaan ja siten myös ravitsemustilaan useilla eri tavoilla. Sylkirauhasten toiminta heikkenee ikääntymisen ja joidenkin sairauksien seurauksena, mutta myös monet yleisesti käytetyt lääkkeet vähentävät syljeneritystä (taulukko 1). Kuiva suu vaikeuttaa ruoan pureskelua ja nielemistä, mikä voi johtaa syömisen vähenemiseen. Lisäksi joidenkin lääkkeiden aiheuttama paha maku suussa voi tehdä syömisestä epämiellyttävää ja siten pienentää nautitun ruoan määrää.

Useiden lääkkeiden käyttöön liittyy ruoansulatuskanavaan kohdistuvia haittavaikutuksia, jotka voivat pitkään jatkuessaan johtaa iäkkään ravitsemustilan heikkenemiseen (taulukko 1). Iäkkäillä ongelmallisia ovat erityisesti serotonergisten masennuslääkkeiden (SSRI, SNRI), muistihäiriöiden hoitoon käytettävien asetyylikoliiniesteraasin estäjien (AKE-lääkkeet) ja Parkinsonin taudin hoitoon käytettävän levodopan aiheuttama pahoinvointi ja oksentelu. Yleensä ruoansulatuskanavaan kohdistuvat haitat kuitenkin lievittyvät hoitoa jatkettaessa.

Laksatiivien käyttö ummetuksen hoidossa nopeuttaa ravinnon kulkua ruoansulatuskanavassa. Tämä voi vähentää paitsi lääkeaineiden myös ravintoaineiden imeytymistä.

Lääkkeiden haittavaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa iäkkään ravitsemusongelmien syntyyn.

Kehon koostumus ja ravitsemustila huomioitava lääkehoidossa

Ikääntymiseen liittyvän lihasmassan vähenemisen vuoksi veden osuus elimistön painosta vähenee ja rasvan osuus lisääntyy. Pienentyneen jakaantumistilavuuden takia vesiliukoisten lääkeaineiden (mm. digoksiini, kefalosporiinit) pitoisuudet elimistössä ovat tavallista suuremmat, joten lääkeannosta tulisi pienentää iäkkäitä hoidettaessa. Rasvaliukoiset lääkeaineet (mm. diatsepaami, propranololi) puolestaan varastoituvat rasvakudokseen. Siten iäkkäillä rasvaliukoisten lääkkeiden vaikutuksen kesto voi pidentyä.

Elimistön valkuaisaineet toimivat useiden lääkkeiden (mm. varfariini, diatsepaami, karbamatsepiini, donepetsiili, furosemidi) sitoutumispaikkoina. Iäkkäillä plasman albumiinipitoisuus on usein matala sairauksien tai proteiinialiravitsemuksen takia. Siksi voimakkaasti valkuaisaineisiin sitoutuvien lääkeaineiden vapaan lääkeaineen määrä suurenee ja vaikutus voimistuu.

Tavalliset lääkkeiden ja ravinnon yhteisvaikutukset iäkkäillä

Lääkkeiden yhteisvaikutukset ravinnon kanssa voivat joko lisätä tai vähentää lääkkeiden tehoa (taulukko 2). Lääke-ravintoyhteisvaikutukset korostuvat helposti iäkkäillä, jotka ovat elimistön ikääntymismuutoksien takia erityisen herkistyneitä lääkkeiden haitoille.

Lääkkeiden ja ravintoaineiden väliset yhteisvaikutukset tunnetaan yhä puutteellisesti. Lisäksi tunnistetut yhteisvaikutukset johtavat harvoin vakaviin seuraamuksiin. Hoitohenkilöstön tulisikin tunnistaa lääkkeet, joiden käyttöön liittyy kliinisesti merkittäviä yhteisvaikutuksia ravinnon kanssa. On muistettava, että iäkkään ruokailemisesta ei pidä tehdä liian monimutkaista eikä ruokavalion monipuolisuutta pidä rajoittaa turhaan yhteisvaikutusten pelon vuoksi.

Yleisimpiä iäkkäillä esiintyviä lääkkeiden ja ravinnon yhteisvaikutuksia.

Lääkkeet vaikuttavat vitamiinien ja kivennäisaineiden pitoisuuksiin

Diabeetikoilla useiden vuosien metformiinin käyttö voi vähentää ravinnosta (liha, kala, siipikarja, maitotuotteet) saatavan B12-vitamiinin imeytymistä. Vitamiinin puutosta voidaan korjata B12-vitamiinilisällä, joko tablettina tai pistoksena.

Nesteenpoistolääkkeiden vaikutuksesta kehosta poistuu tärkeitä kivennäisaineita, kuten natriumia (lähteenä suola), kaliumia (viljatuotteet, pähkinät) ja magnesiumia (kasvikset, hedelmät, marjat, vilja- ja maitotuotteet). Elektrolyyttitasapainon häiriöitä voidaan ehkäistä valitsemalla kaliumia säästävä diureetti tai täydentämällä lääkehoitoa kaliumlisällä. Myös muiden mineraalien riittävästä saannista on huolehdittava nesteenpoistolääkkeitä käytettäessä.

Fenytoiinin käyttö alentaa elimistön D-vitamiini- ja folaattitasoja. Fenytoiinia käyttävien epilepsiapotilaiden D-vitamiinin (lähteitä auringonvalo, kala, D-vitamiinilla täydennetyt maitotuotteet, margariini, kananmuna) ja folaatin saantiin (täysjyvävilja, kasvikset, hedelmät, marjat) tulisi kiinnittää huomiota, ja sitä tulisi täydentää tarvittaessa ravintolisillä.

Lääkehoito ja ruokailu

Lääkeaineen imeytyminen on lähes aina nopeinta ja täydellisintä, kun lääke otetaan tyhjään vatsaan – joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Lääkkeen kanssa nautittavaksi nesteeksi kannattaa valita mieluummin vesi kuin ravintopitoinen juoma. Lääkkeet eivät yleensä imeydy merkittävästi mahalaukusta, minkä takia lääkeaine pitää saada nopeasti etenemään ruoansulatuskanavassa. Ruoka (erityisesti rasvainen ja proteiinipitoinen) hidastaa lääkeaineen etenemistä ohutsuoleen ja lääkkeen imeytymistä, mikä taas johtaa viivästyneeseen lääkevasteeseen.

Lääkkeen ottaminen sovitetaan tavallisesti ruokailuaikojen mukaan. Lääkehoito ja ruokailutilanne kannattaa erottaa selkeästi toisistaan ottamalla lääkkeet joko selkeästi ennen ruokailua tai selkeästi ruokailun jälkeen. Tämä on tärkeää lääkkeiden imeytymisen kannalta, mutta käytäntö tekee ruokailutilanteesta myös iäkkäälle miellyttävän ja edistää syödyn ruoan määrää.

Lääkkeiden nieleminen voi joskus olla iäkkäille vaikeaa. Tablettimuotoisten lääkkeiden jauhaminen ruoan sekaan ei ole koskaan ratkaisu lääkkeenottoon liittyviin ongelmiin. Jauhaminen sekä vaarantaa iäkkään lääkitysturvallisuuden että saa ruoan maistumaan pahalta.

Ongelmallisissa tilanteissa lääkemuoto valitaan siten, että iäkkään lääkehoidon toteuttaminen on mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Nykyisin useista lääkkeistä on tarjolla helpommin annosteltavia lääkemuotoja, kuten dispergoituva tabletti, oraalineste tai pistos. Nielemisvaikeuksista kärsivän iäkkään syömiseen liittyvät rajoitteet otetaan huomioon myös itse ravitsemuksen suunnittelussa.

Iäkkään lääkehoidon suunnittelussa ja toteutuksessa avainasemassa ovat lääkäri, hoitaja ja farmasisti. Heidän lisäkseen myös ravitsemusterapeuttien osaamista kannattaisi hyödyntää nykyistä paremmin hoitokokonaisuuden suunnittelussa.

Johanna Jyrkkä

Johanna Jyrkkä

FaT
Tutkija, Fimea

Jaakko Mursu

Jaakko Mursu

FT, ravitsemusterapeutti
Tutkija, Itä-Suomen yliopisto