Julkaistu numerossa 2/2014
Teemat

Runsas puoli vuosisataa psykoosilääkehoitoja

[Lataa PDF]

Ensimmäinen varsinainen psykoosilääke oli 1950-luvulla syntetisoitu klooripromatsiini. Sittemmin kehitetyt uudemmat psykoosilääkkeet ovat erityisesti neurologisten haittaoireiden suhteen paremmin siedettyjä kuin perinteiset neuroleptit. Niiden kehitystyö on antanut myös tärkeää tietoa psykoosien patofysiologiasta ja hoitovasteesta.

Psykoosien hoidossa on kokeiltu hyvin erilaisia menetelmiä manaamisesta eristävään mielisairaalahoitoon, suoneniskennästä lobotomiaan sekä vahvistavista yrttisekoituksista villeihin psykoterapioihin. Viime vuosikymmenien aikana on siirrytty paremmin tutkittuihin ja kohdennetumpiin lääkehoitoihin. Psykoosilääkkeiden kehitystyö on tuottanut myös merkittävää tietoa psykoosien patofysiologiasta ja hoitovasteen arvioinnista.

Varhaiset psykoosien lääkehoidot

Funktionaalisten psykoosien hoitoon on lähes koko historiallisen ajan käytetty erilaisia lääkevalmisteita. Jo ennen keskiaikaa psykoottisille potilaille annettiin ulostuslääkkeitä, koska mielisairauksien uskottiin johtuvan myrkyllisten aineiden kertymisestä paksusuoleen.

Oopiumia käytettiin vuosisatojen ajan rauhoittavana lääkkeenä. Ihonalaisilla morfiiniruiskeilla ja hyoskyamiinisekoituksilla rauhoitettiin kiihtyneitä potilaita 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Neuroleptit löydettiin sattumalta

Nykyaikaisten psykoosilääkkeiden historia alkaa 1950-luvun Ranskasta, jossa haluttiin kehittää leikkauspotilaiden ahdistuneisuutta ja kipusokkiriskiä vähentävä esilääke. Potilaat, jotka saivat 50–100 mg klooripromatsiinia suonensisäisesti, olivat jonkin verran väsyneitä ja suhtautuivat leikkaukseen suhteellisen välinpitämättömästi.

Klooripromatsiinin välinpitämättömyyttä aiheuttavan ja aggressiivisuutta vähentävän ominaisuuden vuoksi sitä kokeiltiin kiihtyneille psykoottisille potilaille. Klooripromatsiinin antipsykoottinen teho osoitettiin nopeasti useissa kaksoissokkoutetuissa vertailututkimuksissa, ja sen käyttö levisi nopeasti. Uuden, tehokkaan lääkehoidon löytyminen johti myös useiden samantyyppisesti vaikuttavien lääkeaineiden kehittämiseen.

"Viime vuosikymmenien aikana on siirrytty paremmin tutkittuihin ja kohdennetumpiin lääkehoitoihin."

Neurolepteista uusiin psykoosilääkkeisiin

Psykoosilääkkeiden vaikutusmekanismien ja reseptorisalpausvaikutusten tunteminen auttaa valitsemaan potilaalle sopivimman lääkehoidon, koska sen perusteella pystytään osittain ennakoimaan ja tarvittaessa välttämään kiusallisia haittavaikutuksia.

Tavanomaiset psykoosilääkkeet, kuten klooripromatsiini ja haloperidoli, salpaavat mesolimbisiä ja mesokortikaalisia dopamiinireseptoreja. Niiden antipsykoottisen tehon uskotaan liittyvän tähän epäselektiiviseen salpausvaikutukseen, joka kohdistuu yhtä lailla tyvitumakkeiden kuin limbisten ja kortikaalisten alueiden D2-reseptoreihin.

Uudemmat psykoosilääkkeet, kuten ketiapiini, olantsapiini ja risperidoni, ovat rakenteellisesti heterogeeninen joukko molekyylejä. Ne salpaavat aiempia lääkkeitä tehokkaammin limbisten alueiden dopamiini- ja serotoniinireseptoreja. Uudet psykoosilääkkeet vaikuttavat useisiin muihinkin välittäjäaineiden sitoutumiskohtiin, joskin tiedot sitoutumisen suhteellisesta voimakkuudesta ja eroista eri molekyylien välillä ovat vielä ristiriitaisia.

Haittavaikutukset ovat vaihtelevia

Sekä tavanomaisten että uudempien psykoosilääkkeiden käyttöä voivat rajoittaa niihin liittyvät haittavaikutukset, joita voi ilmetä useissa eri elinjärjestelmissä. Neurologisia haittoja voi ilmaantua pian hoidon aloittamisen jälkeen. Näitä ovat esimerkiksi ekstrapyramidaalijärjestelmän salpautumisesta johtuva jäykkyys ja akuutit dystoniat. Myöhemmin ilmeneviä haittoja ovat tardiivi dyskinesia ja potilaiden usein hankalaksi kokema akatisia.

Uudempien psykoosilääkkeiden ryhmässä klotsapiinin käyttöön voi liittyä verenkuva- ja EEG-muutosten ohella lisääntynyttä syljeneritystä, väsymystä, pahoinvointia ja painonnousua. Sekä tavanomaisilla että uudemmilla psykoosilääkkeillä saattaa esiintyä myös painoon sekä rasva- ja sokeriaineenvaihduntaan kohdistuvia haittoja.

Myös toimiva lääkitys luo haasteita

Tyypillisillä neurolepteilla voitiin lievittää psykoosioireiden kokonaisvaikeusastetta, ja ne vähensivät sairaalahoitojen tarvetta ja psykoosien uusiutumisen riskiä. Saavutettu hyöty oli huomattava verrattuna tilanteeseen ennen neurolepteja, mutta noin 20–30 % potilaista reagoi tyypillisiin neurolepteihin vain osittain tai ei ollenkaan. Niiden käyttöön liittyy lisäksi usein erilaisia neurologisia ja muita haittavaikutuksia.

Viimeksi kuluneen runsaan vuosikymmenen aikana on kehitetty uusia, aiempia paremmin siedettyjä psykoosilääkkeitä. Nämä ovat myös käytetyimpiä psykoosilääkkeitä (taulukko 1). Uudet psykoosilääkkeet auttavat parempaan paranemistulokseen mutta asettavat myös kovempia vaateita sosiaaliselle kuntoutukselle.

 

Hannu Koponen

Hannu Koponen

LT, professori
Helsingin yliopisto, kliininen laitos, psykiatrian osasto ja HYKS Psykiatriakeskus