Julkaistu numerossa 4/2012
Teemat

Lasten lääkemyrkytykset – vaarallisia ja vähemmän vaarallisia

Pikkulasten myrkytystapaturmat ovat tavallisia, mutta valtaosa niistä on vaarattomia. Jo tabletin tai parin annos aikuisten lääkettä voi aiheuttaa hengenvaarallisen myrkytyksen pikkulapselle. Murrosiästä lähtien myrkytykset liittyvät päihteiden käyttöön ja itsemurhiin, jolloin vakavan myrkytyksen riski on suurempi.

Myrkytyksissä, etenkin lasten myrkytyksissä, aiheuttaja ja annokset ovat usein epäselviä. Lasten äkillisten myrkytysten syntymekanismien ymmärtäminen auttaa myrkytyksen riskien arvioinnissa ja hoidosta päättämisessä.

Etenkin pikkulasten myrkytykset havaitaan yleensä nopeasti, jolloin imeytymistä estävät toimenpiteet ovat tarvittaessa tehtävissä tehokkaasti. Lääkehiilen anto on tavallisin välitön hoitotoimenpide. Hoitotoimenpiteitä on vältettävä, jos hoidon riskit ovat suuremmat kuin epäillyn myrkytyksen.

Myrkytysten syntymekanismit ovat erilaiset pikkulapsilla ja murrosikäisillä

Oraalisessa kehitysvaiheessa lapsi tutustuu ympäristöönsä panemalla kaiken eteen sattuvan suuhunsa, mutta nielee sen harvoin. Jos suuhun menee myrkyllistä ainetta, myrkytys on mahdollinen. Useimmiten kuitenkin annos on pieni. Paras keino estää myrkytystapaturmat on pitää vaaralliset aineet lasten ulottumattomissa.

Pikkulapsen myrkytystapaturma tai sen epäily ovat hyvin tavallisia. Niiden yleisyydestä kertoo se, että Myrkytystietokeskus vastaa vuosittain noin 16 000:een alle 5-vuotiasta lasta koskevaan myrkytyskyselyyn (56 % kaikista kyselyistä 2011).

Esi- ja alakouluikäisillä lapsilla myrkytykset ovat harvinaisia. Murrosiän myötä alkavat päihdyttävien aineiden kokeilu ja käyttö. Kouluiästä lähtien myrkytyksiä sattuu myös itsemurhatarkoituksessa. Päihde- ja itsemurhamyrkytykset ovat samantapaisia kuin aikuisten myrkytykset. Tyypillisesti myrkytyspotilas löydetään vasta viiveellä, moni liian myöhään. Murrosiässä myrkytykset ovat vakavampia kuin pikkulasten myrkytystapaturmat.

Pikkulapsia ei enää juuri kuole myrkytyksiin Suomessa

Mikrobilääkkeiden keksimisen ja käyttöönoton jälkeen 1950-luvulle tultaessa tapaturmat ohittivat infektiotaudit lasten yleisimpänä kuolinsyynä rikkaissa maissa. Pikkulasten tapaturmista jopa puolet johtui myrkytyksistä.

Toisen maailmansodan jälkeen markkinoille tuli uusia, erittäin tehokkaita kemianteollisuuden tuotteita kuten torjunta-aineita ja lääkkeitä. Monet niistä olivat hyvin myrkyllisiä. Turvapakkaukset olivat tuntemattomia, eikä pakkauksissa yleensä ollut tarkkoja koostumustietoja. Yleinen lääkkeiden valmistemuoto oli sokeripäällysteiset, karamellin makuiset ja näköiset tabletit. Lisäksi kodeissa oli edelleen käytössä vaarallisia vanhoja aineita kuten lipeää.

Suomessa kuoli 1950-luvun lopulla parikymmentä alle 5-vuotiasta lasta vuodessa äkillisiin myrkytyksiin (pois lukien häkämyrkytykset), lähes puolet lääkemyrkytyksiin. Sittemmin turvallisuutta lisäävät toimenpiteet, kuten monien vaarallisten kemikaalien poistaminen kuluttajien saatavilta ja turvakorkit, vähensivät riskejä kotona.

Myrkytysten kannalta vaarallisten lääkkeiden, kuten trisyklisten masennuslääkkeiden, korvautuminen vähemmän vaarallisilla SSRI-lääkkeillä vähensi niin ikään myrkytysten riskiä. Lääkkeissäkin otettiin käyttöön turvapakkauksia, ja sokeripäällysteiset valmistemuodot hävisivät.

Myrkytystietokeskuksia perustettiin antamaan nopeasti oikeita hoito-ohjeita. Ensimmäinen aloitti Chicagossa 1953. Suomessa Myrkytystietokeskus aloitti 1961 HYKS:n Lastenklinikalla. Tulokset näkyvät: pikkulasten tapaturmaisiin, muihin kuin häkään liittyviin myrkytyksiin on maassamme viimeisten 40 vuoden aikana menehtynyt 33 alle 5-vuotiasta lasta, 1980-luvulta lähtien vähemmän kuin yksi kymmenessä vuodessa (Hoppu 2011).

Murrosikäisten lasten myrkytyskuolleisuus ei ole juuri muuttunut

Erilaisen myrkytyksiin johtavan mekanismin vuoksi on ymmärrettävissä, että kuvatut turvallisuutta lisäävät toimenpiteet eivät ole juuri vaikuttaneet vanhempien lasten myrkytyskuolleisuuteen. 5–15-vuotiaiden ikäryhmässä muita kuin häkämyrkytyksiin liittyviä myrkytyskuolemia on viimeisten 40 vuoden aikana sattunut 8–12 vuosittain. Niistä noin 38 % oli lääkkeiden aiheuttamia (Kivistö ym. 2009).

Tavallisimmat lasten myrkytyksiä aiheuttavat lääkkeet

Pikkulasten myrkytystapaturmien aiheuttaja-aineet kertovat, mitä kotona on helposti käsillä. Myrkytystietokeskukseen tulleissa kyselyissä lääke, lääkkeenomainen tuote tai luontaistuote oli kyllä tavallisin epäilty myrkytyksen aiheuttaja pikkulasten (alle 6-vuotiaiden) ryhmässä, mutta vain noin kolmanneksen osuudella kyselyistä (kuvio 1). Muita isoja aiheuttaja-aineryhmiä kyselyissä olivat pesuaineet ja kasvit. Tavallisimmat lääkkeet olivat vitamiineja ja käsikauppalääkkeitä. Niitä tunnutaan pidettävän kodeissa helposti pikkulasten saatavilla.

Vanhempien lasten ikäryhmässä lääkkeiden osuus oli puolet, ja aikuisilla vielä hieman enemmän (kuvio 1). Näihin ikäryhmiin liittyvissä kyselyissä tavallisimpia lääkkeitä olivat keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet. Vanhempien lasten ja nuorten ikäryhmässä myös viimeisten 40 vuoden aikana myrkytyskuoleman aiheuttaneet lääkkeet olivat tavallisimmin keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä (24 % kuolemista; 64 % lääkekuolemista) (Kivistö ym. 2009).

Kuvio 1. Lääkkeitä, luontaistuotteita ja lääkkeenomaisia tuotteita koskevat myrkytyskyselyt 2011.

Vaarallisia ja vähemmän vaarallisia lääkkeitä

Jos pikkulapsi ottaa itse iänmukaista käsikauppalääkettä, merkittävän myrkytyksen riski on pieni. Lapsille tarkoitetuissa lääkkeissäkin on silti joitakin todellisen myrkytysvaaran aiheuttavia, kuten rautavalmisteet, rautaa sisältävät vitamiinivalmisteet, voimakkaat kipulääkkeet ja monet muut keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet.

Varsinainen vaara piilee aikuisten lääkkeissä. Eräät niistä voivat 1–2 tabletin tai teelusikallisen annoksena aiheuttaa hengenvaarallisen myrkytyksen 10-kiloiselle (taulukko 1) (Bar-Oz ym. 2004).

Lapsia on usein vaikea saada ottamaan pahanmakuisia lääkkeitä, joten pyrkimys hyvänmakuisten lääkkeiden kehittämiseen on ymmärrettävä. Hyvänmakuiset lääkkeet kuitenkin muodostavat myrkytysriskin (Lam ym. 2006). Sokeripäällystelääkkeiden aikakauden synkät lasten myrkytyskuolemaluvut tuntuvat unohtuneen, ja markkinoille on tullut lääkkeitä, joiden myyntivalttina on hyvä maku. Hieman vanhemmat pikkulapset, jotka eivät enää pane kaikkea suuhunsa, pystyvät saamaan karkin makuiseksi tietämänsä lääkkeen läpipainopakkauksesta ja syömään ison annoksen (Ceschi ym. 2011). Erityisen vaarallisia ovat aikuisille tarkoitetut hyvänmakuiset lääkkeet, joihin lapset pääsevät käsiksi.

Myrkytykseen johtanut tilanne voi auttaa arvioitaessa epäillyn myrkytyksen riskiä. Vaarallista on esimerkiksi se, jos lapset antavat lääkettä leikissä pienemmälle ja kodin esimerkin mukaisesti huolehtivat, että lapsi nielee annetun lääkkeen (Lundén ja Hoppu 1996).

Todellisen myrkytyksen riskiä lisää lapsen pica-oireyhtymä, outojen aineiden syömähimo tai tapa kehityshäiriön seurauksena syödä myös muuta kuin syötäväksi tarkoitettua. Nuoret tekevät päihdyttävien aineiden kokeiluvaiheessa kokemuksen puutteesta johtuvia annosteluvirheitä, jotka voivat johtaa vakavaan myrkytykseen.

Taulukko 1. Lääkeaineita, joista 1–2 tablettia tai teelusikallista voi aiheuttaa kuolemaan johtavan (fataalin) myrkytyksen 10 kg painoiselle lapselle.

Lasten myrkytysten hoidossa vältetään ylihoitoa mutta tositilanteessa toimitaan nopeasti

Pikkulasten myrkytykset tapahtuvat silloin, kun vanhempien silmä välttää. Ne kuitenkin huomataan usein nopeasti. Jos lapsella on vielä jotain suussa, se kannattaa poistaa varoen aiheuttamasta nielemisreaktiota.

Jos myrkyn nauttimisesta ei ole kulunut kauan, on lapsi yleensä oireeton. Jos oireita on, ne saattavat vaatia välitöntä hoitoa. Varhainen myrkytysepäily mahdollistaa tehokkaan imeytymisen estämisen, jos toimitaan nopeasti. Mieluiten estotoimet on tehtävä heti tapahtumapaikalla tai lähimmässä ensiapupisteessä. Lasta ei pidä lähteä kuljettamaan kauas sairaalaan ilman imeytymisen estotoimia, sillä myrkky ehtii imeytyä matkalla.

Ensisijainen myrkyn imeytymisen estotoimenpide on lääkehiilen anto (taulukko 2). Se tulee tehdä mahdollisimman nopeasti, mieluiten tunnin sisällä myrkyn nielemisestä. Tämä onnistuu parhaiten, jos kotona on lääkehiiltä. Lääkehiilen antoon voi liittyä haittavaikutuksia, joista pelätyin on lääkehiiliaspiraatio keuhkoihin. Lääkehiilen antaminen onnistuu kotona ja on myös turvallista, jos vasta-aiheet huomioidaan. Komplikaatiot ovat yleensä liittyneet lääkehiilen antamiseen tilanteissa, joissa lapsi on hangoitellut sitä vastaan ensiavussa.

Mahan tyhjennystä imeytymisen estotoimenpiteinä ei enää suositella kuin poikkeustapauksissa. Se tulee kyseeseen lähinnä silloin, jos on perusteltua syytä epäillä, että on otettu vaarallinen annos ainetta, jota lääkehiili ei sido. Näitä ovat esimerkiksi rauta ja alkoholit. Etenkin pikkulapsilla oksetus voi joskus olla paikallaan edellä kuvatuissa tilanteissa, kun mahahuuhtelu ei ole mahdollinen tai sitä ei osata tehdä. Ipekaa on siis syytä pitää saatavilla päivystyspisteissä.

Taulukko 2. Lääkehiilen antaminen ja sen vasta-aiheet.

Myrkytyksen ehkäisy on parempi kuin sen hoito

Pikkulasten myrkytystapaturmat pystytään varsin pitkälle estämään, jos vaaralliset aineet pidetään lasten ulottumattomissa. Lukolliset säilytystilat toimivat paremmin kuin korkeat säilytyspaikat, sillä lapsi pystyy kiipeämään yllättävän korkealle. Vierailijoiden, kuten isovanhempien, aikuisten lääkkeitä sisältävät käsilaukut on myös pidettävä lasten ulottumattomissa.

Erityisen tärkeää uuden myrkytyksen ehkäisy on nuorilla, koska seuraava myrkytys voi olla kohtalokas. Päihteiden käyttöön on puututtava heti, ja itsemurhaa yrittänyt on ohjattava hoitoon.

Kalle Hoppu

Kalle Hoppu

Professori, ylilääkäri
Myrkytystietokeskus, HUSLAB

Takaisin edelliselle sivulle

Kasvirohdosvalmisteiden vaikuttavat aineet

Kasvirohdoslääkkeet

Kasvirohdosvalmisteiden vaikuttavat aineet

Usein kasvirohdosvalmisteen vaikuttavaksi aineeksi mielletään valmistukseen käytetty lähtökasvirohdos. Toisinaan kasvirohdosvalmisteiden vaikuttaviksi aineiksi ajatellaan aineita, joita saadaan kasveista. Kumpi näistä on lähempänä totuutta vai ovatko molemmat siitä yhtä kaukana?

Puhuttaessa kasvirohdosvalmisteista kuulee usein sanottavan: ”Tämä valmiste sisältää mäkikuismaa.” tai ”Käytätkö sinä punahattua?” tai ”Oletko kokeillut piparminttua?” Harvemmin tullaan ajatelleeksi, että käytetty valmiste ei todellisuudessa sisälläkään enää kyseistä rohdosta vaan sekalaisen määrän lähtökasvista eri valmistustavoin ja -vaihein eroteltuja yhdisteitä ja yhdisteryhmiä. Kasveista eristetyt ja hyvin pitkälle puhdistetut yhdisteet ja yhdisteryhmät eivät kuitenkaan ole kasvirohdosvalmisteiden vaikuttavia aineita. Millainen on kasvirohdosvalmisteen vaikuttava aine ja milloin siitä tulee kemiallinen lääkeaine?

Kasvirohdosta sellaisenaan, haudutettua teetä, puristemehua tai konsentroitua uutetta - erilaisia vaikuttavia aineita

Pellavansiemen on esimerkki kasviperäisestä aineesta. Se on kuivattu, käsittelemätön kasvinosa. Kuivatusta kasvirohdoksesta pilkotun ja pussitetun teen voidaan katsoa olevan kasviperäinen aine. Kun teestä haudutetaan kuumassa vedessä juoma, valmis juoma onkin kasvirohdostuote. Samalla se on myös lopputuote eli lääkkeisiin kuuluessaan kasvirohdosvalmiste. Juoma ei enää sisällä haudutukseen käytettyä kasvimateriaalia vaan siitä hauduttamisen aikana veteen siirtyneitä erilaisia yhdisteitä.

Puristemehun valmistukseen tarvitaan tuoretta kasvirohdosta. Puristemehu on sellaisenaan kasvirohdostuote samoin kuin esimerkiksi piparminttukasvista tislaamalla erotettu piparminttuöljy. Kasvimateriaali heitetään pois eikä sitä käytetä jatkovalmistukseen.

Mäkikuismasta valmistetaan kasvirohdosvalmisteiden vaikuttava aine esimerkiksi uuttamalla lähtökasvia ensin uuttoliuottimessa ja lopuksi konsentroimalla uute. Uuttoliuottimen kasvimateriaalista irrottamat yhdisteet ja yhdisteryhmät siirtyvät uuttoprosessin aikana uuttoliuottimeen. Uuttoprosessin jälkeen kasvimateriaali heitetään tarpeettomana pois ja valmis uute konsentroidaan haluttuun pitoisuuteen. Valmis, konsentroitu uute on sellaisenaan kasvirohdosvalmisteen vaikuttava aine. Jokainen eri uuttoliuottimia käyttäen tai eri tavoin konsentroiden valmistettu mäkikuismauute on erilainen vaikuttava aine.

Lääkevaikutus ei aina synny vain yhdestä yhdisteestä tai yhdisteryhmästä eli puhtaasta lääkeaineesta. Joskus haluttu vaikutus saadaan aikaan ainoastaan tietyntyyppisillä uutteilla. Näin on käynyt esimerkiksi mäkikuisman kohdalla. Uutteesta erotetuilla ja puhdistetuilla yksittäisillä yhdisteillä tai yhdisteryhmillä ei ole saatu aikaan samaa lääkevaikutusta kuin tietyntyyppisillä mäkikuismauutteilla.

Milloin puhdistettu uute ei enää ole kasvirohdosvalmisteen vaikuttava aine?

Kun lähtörohdosta käsitellään edelleen, voi erilaisten valmistusvaiheiden jälkeen lopputuloksena olla pitkälle puhdistettuja kemiallisia yhdisteitä, kuten sennaglykosidit tai puhtaita lääkeaineita, kuten atropiini tai skopolamiini. Kasvimateriaalista eristetyt ja pitkälle puhdistetut yhdisteet kuuluvat kemiallisiin lääkeaineisiin.

Rajanvetoa helpottamaan on Euroopan lääkeviraston (EMA) verkkosivustolla julkaistu uutteiden puhdistusasteisiin liittyvä dokumentti. Sen liitteessä 1 esitetään esimerkkejä kasvirohdostuotteista, joiden ei puhdistusvaiheiden jälkeen voida enää katsoa olevan kasvirohdostuotteita, eli kasvirohdosvalmisteiden vaikuttavia aineita. Epäselvissä tilanteissa kukin tapaus arvioidaan erikseen.  

Kasvirohdosvalmisteen vaikuttava aine

Kasviperäinen aine: Käsittelemätön, kuivattu tai tuore kasvi, kasvinosa, levä, sieni tai jäkälä kokonaisena, palasina tai paloiteltuna. Myös tietynlaiset käsittelemättömät kasvinesteet ovat kasviperäisiä aineita. Kasviperäiset aineet määritellään täsmällisesti kasvinosan nimeä sekä kasvitaksonomian mukaista kasvitieteellistä nimeä (suku, laji, muunnos ja auktori) käyttäen.

Kasvirohdostuote: Kasvirohdosvalmisteen vaikuttava aine, jonka terapeuttisen vaikutuksen aikaansaavaa yhdistettä tai yhdisteryhmää ei välttämättä tunneta. Kasvirohdostuote valmistetaan käsittelemällä kasviperäistä ainetta esimerkiksi uuttamalla, tislaamalla, puristamalla, fraktioimalla, puhdistamalla, konsentroimalla tai käymisen avulla. Kasvirohdostuotteita ovat hienoksi paloitellut tai jauhetut kasviperäiset aineet, tinktuurat, uutteet, haihtuvat öljyt, puristemehut ja käsitellyt kasvinesteet.

Kasvirohdosvalmiste: Lääkevalmiste, jonka vaikuttava aine on kasviperäinen aine, kasvirohdostuote tai niiden yhdistelmä.

Perinteinen kasvirohdosvalmiste: Kuten kasvirohdosvalmiste, mutta kyseinen lääkevalmiste tai sitä vastaava valmiste on kirjallisuus- tai asiantuntijanäytön perusteella ollut käytössä lääkkeenä yhtäjaksoisesti ennen hakemuksen tekopäivää vähintään 30 vuoden ajan, josta vähintään 15 vuotta EU:ssa. Koostumuksensa ja käyttöaiheensa puolesta valmiste sopii käytettäväksi ilman lääkärin valvontaa. Annostellaan vain suun kautta, ulkoisesti tai inhaloituna.

EU:n kasvimonografia: Kasvirohdosvalmistekomitean laatima valmisteyhteenvedon kaltainen teksti. EU:n kasvimonografiat ovat Euroopan lääkeviraston verkkosivuilla: www.ema.europa.eu > Find medicine > Herbal medicines for human use

 

Jaa tämä sivu