Julkaistu numerossa 2/2015
Teemat

Ihmelääke klotsapiinin haitat paljastuivat Suomessa

Kari Harjula, Juhana Idänpään- Heikkilä ja Ilmari Palva vierailivat Fimeassa muistelemassa 40 vuoden takaista klotsapiinitapausta. (Kuva: Kai Widell)
Kari Harjula, Juhana Idänpään- Heikkilä ja Ilmari Palva vierailivat Fimeassa muistelemassa 40 vuoden takaista klotsapiinitapausta. (Kuva: Kai Widell)

[Lataa PDF]

Kesällä 1975 Suomessa havaittiin, että uusi psykoosilääke klotsapiini saattoi aiheuttaa potilaalle jopa kuolemaan johtavan agranulosytoosin. Tapaus työllisti viranomaiset ja lääkeyhtiön välillä täysipäiväisesti. Nykyään klotsapiinin käyttö edellyttää erityistä seurantaa.

Neljä vuosikymmentä myöhemmin Juhana E. Idänpään-Heikkilä muistaa vielä kirkkaasti, mitä tapahtui perjantaina 25. heinäkuuta vuonna 1975. Hän toimi tuon ajan lääkeviranomaisen eli lääkintöhallituksen ylilääkärinä.

– Olin ollut koko viikon kongressissa. Perjantaina menin tapani mukaan seitsemältä töihin, ja pöydälläni odotti seitsemän keltaista haittavaikutusilmoituskorttia. Kuusi ilmoitusta oli potilaan kuolemaan johtaneesta agranulosytoosista ja yksi leukemiasta. Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt on piru merrassa, ja parin tunnin kuluttua olin siitä täysin varma.

– Seitsemän eri lääkäriä oli havainnut valkosoluhaitan seitsemässä eri potilaassa, seitsemällä eri paikkakunnalla. Kaikki potilaat olivat saaneet samaa lääkettä eli Leponexia.

Leponex oli sveitsiläisen Sandoz-lääkeyhtiön valmistama klotsapiinivalmiste skitsofrenian hoitoon. Suomessa Leponexille oli myönnetty myyntilupa saman vuoden tammikuussa, ja heinäkuuhun mennessä sitä oli annettu jopa 3 000 potilaalle (kuvio 1).

– Jo muutama viikko aikaisemmin erään aluesairaalan lääkäri oli lähettänyt kaksi vastaavanlaista ilmoitusta. Potilailla oli kuitenkin ollut käytössään niin monta lääkettä, että oli mahdotonta osoittaa juuri Leponexia agranulosytoosin aiheuttajaksi, Idänpään-Heikkilä kertoo.

Yhteensä Leponexin aiheuttamia, kuolemaan johtaneita agranulosytoositapauksia oli siis lyhyen ajan sisällä ilmennyt kahdeksan (taulukko 1). Tavallisesti agranulosytoosiin kuoli tilastojen mukaan 8–11 ihmistä vuodessa.

– Tietynlaista orpouttahan siinä tunsi. Menin pääjohtaja Leo Noron huoneeseen ja kerroin tilanteen. Noro totesi vain, että ”hoida tämä homma, mutta älä tee virheitä”.

Tiedotus oli nopeaa ja kattavaa

Perjantaina aamupäivällä lääkintöhallituksen päättävä elin eli kollegio ehdotti, että lääke vedettäisiin välittömästi pois käytöstä. Pari tuntia myöhemmin Juhana Idänpään-Heikkilä sopi poisvedosta Sandoz-yhtiön johdon kanssa. Toimenpiteillä oli kiire: lääkärit, potilaat ja omaiset oli tavoitettava pikimmiten, sillä viikonloppu lähestyi.

Loppupäivän Idänpään-Heikkilä keskusteli käytännön lääkäreiden ja lehdistön kanssa. Häntä haastateltiin myös radioon ja televisioon. Kääntöpuolena oli, että uutisointia seurasivat myös potilaat, joista jotkut kieltäytyivät jonkin aikaa kaikista lääkkeistä.

– Monet psykiatrit arvostelivat toimenpiteiden nopeutta. Parempi olisi ollut ensin saada tieto vain heille, mutta miten? Kirje olisi vienyt ainakin viikon, ja viive olisi voinut johtaa tarpeettomiin kuolemantapauksiin, Idänpään-Heikkilä sanoo.

– Silloin oli oikeastaan tarkoituskin nostaa häly, jotta ei voitu jälkikäteen sanoa, ettei viranomainen olisi tehnyt kaikkea mahdollista asian hoitamiseksi.

Viralliseen myynti- ja käyttökieltoon valmiste asetettiin maanantaina 28. heinäkuuta. Siihen mennessä suurin osa Leponex-lääkityksistä oli Suomessa jo lopetettu tai vaihdettu toiseen.

Leponexin käyttäjämäärän kehitys ja kuolemaan johtaneet agranulosytoositapaukset v. 1975.

Kesällä 1975 Leponexin aiheuttamaan agranulosytoosiin menehtyneet potilaat.

Lääkeyhtiö teki perinpohjaisen selvityksen

Kari Harjula työskenteli vuonna 1975 Sandoz Oy:n tutkimuspäällikkönä.

– Ensin ajattelimme, että valmiste-erässä täytyi olla jokin vika. Kyseessä oli täysin suomalainen ilmiö, eikä missään muualla ollut ilmennyt tällaista dramatiikkaa. Agranulosytoosia oli siihenastisessa, hieman yli 2 000 potilaan aineistossa kuvattu neljä. Esiintyvyys oli siis kaksi promillea.

Sandoz käynnisti Suomessa heti maanantaina perusteellisen selvityksen. Tutkimusosaston avuksi tuli kaksi lääkäriä Sveitsistä. Tarkoituksena oli löytää kuolemille yhteinen, selittävä tekijä, jonka avulla olisi jatkossa voitu määrittää riskipotilaat etukäteen.

– Kiersimme sairaalat, joissa kuolemantapauksia oli ollut. Haimme pölyisistä arkistoista potilaiden paperit ja kävimme läpi aivan kaiken, kertoo Harjula.

– Yleensä meidät otettiin ystävällisesti vastaan, mutta muutamissa sairaaloissa oltiin todella vihaisia ja ihmeteltiin, millä oikeudella me tulemme heidän arkistojaan kaivelemaan. Toki näissäkin ymmärrettiin, ettemme me mihinkään skandaalilehteen etsineet juttuja.

Tutkijaryhmä otti selvää esimerkiksi kunkin menehtyneen potilaan ruokavaliosta ja sukuhistoriasta. Tarkistettiin jopa, olivatko potilaat asuneet rakennusten aurinkoisella puolella – olisiko valo voinut muuttaa lääkkeen vaaralliseksi?

– Muistan vielä, kun soitin Ilmatieteen laitokselle. Puhelimeen vastannut mies innostui ihan hurjasti ja kysyi, saako hän sitten lukea valmiin raportin. Saimme häneltä tarkat tilastot siitä, kuinka monta aurinkoista päivää sinä keväänä ja kesänä oli ollut.

Harjulan ryhmä työskenteli koko kesän lähes vuorokauden ympäri, eikä lomia ehditty pitää. Mitään ratkaisevaa ei kuitenkaan selvinnyt, vaikka urakan lopputuloksena syntyi 273-sivuinen raportti ja useita julkaisuja.

– Ennen raportin valmistumista Sandoz AG:n lääketieteellinen johtaja soitteli Suomeen usein jopa kahdesti päivässä ja tiedusteli, miten selvitys edistyy. Hän oli hyvin hermostunut, koska kyse oli kaupallisesti niin merkittävästä asiasta. Kerran taisin olla jo vähän väsynyt jatkuvaan kyselyyn ja vastasin, että ”we are burying the bodies”. Silloin taisivat potkut häämöttää, Harjula muistelee.

Tapaukset luultua yleisempiä

Myös lääkintöhallitus kokosi Leponexin haittavaikutuksia tutkineen työryhmän. Seuraavina kuukausina ryhmä oli yhteydessä kaikkiin Suomen mielenterveystoimistoihin sekä psykiatrisiin ja muihin sairaaloihin.

– Selvityksen perusteella kirjasimme yhteensä vielä yli 20 agranulosytoositapausta, kertoo Idänpään-Heikkilä, joka toimi ryhmän puheenjohtajana.

Viiden hengen työryhmässä oli mukana myös hematologi Ilmari Palva, joka alkoi tutkia eloonjääneitä potilaita Pitkäniemen ja Keijärven psykiatrisissa sairaaloissa Pirkanmaalla. Tehokkaiden lääkitysten puuttuessa tutkimustyö oli värikästä.

– Kyllähän siellä joku oli aika vauhdikkaassa kunnossa, kun verta otettiin.

Vielä 1960-luvun puoliväliin saakka agranulosytoosi oli ollut Suomessa varsin heikosti tunnettu ilmiö. Sitten Palva oli alkanut levittää tietoa.

– Valitsin dosenttikoeluentoni aiheeksi agranulosytoosin, koska luotin siihen, että tiedekunnassa kukaan ei ymmärrä siitä yhtikäs mitään, hän nauraa.

– Valmistin palopuheen, jonka olen hiukan erilaisina versioina pitänyt moneen kertaan myöhemminkin.

Nopea suosio paljasti haitat

Vaikka Leponex-haittojen epäiltiin ensin johtuvan jostakin paikallisesta tekijästä, niiden yleisyys selittyi lopulta lääkkeen suosiolla. Suomessa Leponexin myynti kasvoi niin räjähdysmäisesti, että käyttäjämäärän kasvaessa haitat tulivat nopeasti esiin (kuvio 1).

– Ja kun se kerran oli niin hyvä lääke, miksi sillä ei olisi ollut menekkiä? Aiemmin käyttökokemukset olivat olleet erinomaisia, Palva huomauttaa.

Ennen myyntiluvan myöntämistä Leponexia oli kokeiltu Suomessa kahdeksassa sairaalassa noin 150 potilaalla, eikä erityisiä haittavaikutuksia ollut havaittu. Pyydetyt kymmenen asiantuntijalausuntoa olivat olleet myönteisiä.

– Tutkimuksien edetessä myös ajateltiin, että jos jotakin olisi tullakseen, se tulisi kolmen ensimmäisen käyttökuukauden aikana, kertoo Kari Harjula.

Sittemmin käytäntö kuitenkin osoitti, että haittoja saattoi ilmetä yllättäen jopa vuosien käytön jälkeen.

Leponexin käyttö jatkui erityisluvan turvin

Moni lääkäri pettyi, kun suorastaan ihmelääkkeenä pidettyä Leponexia ei enää saanut käyttää. Kari Harjula kertoo keskustelleensa puhelimessa myös harmistuneiden omaisten kanssa.

Kuolemantapaukset sen sijaan eivät johtaneet yhteydenottoihin.

– Melkein kaikilla kuolleilla potilailla oli virkaholhooja. Omaiset olivat hylänneet, jos heitä nyt olikaan. Kukaan ei kerta kaikkiaan välittänyt, eikä Sandoz saanut yhtäkään korvausvaatimusta, Harjula ihmettelee.

Kun tieto Suomen tapahtumista levisi, monet muutkin maat pidättäytyivät Leponexin käytöstä tai siirsivät sen rekisteröintiä. Suomessa valmisteen myyntilupa peruutettiin tammikuussa 1978.

Leponexia käytettiin silti erityisluvalla yksittäisille potilaille aina siihen saakka, kunnes myyntilupa myönnettiin uudelleen joulukuussa 1990. Nyt lääkkeen käyttö edellyttää potilaan verenkuvan tarkkaa seurantaa.

Tärkeintä on lääkärin huolellisuus

Lääkkeiden valvonta on edelleen kehittynyt sitten 1970-luvun, ja esimerkiksi kliinisissä lääketutkimuksissa seuranta-ajat ovat pidempiä ja potilasjoukot suurempia. Myös myyntiluvan myöntämisen jälkeen kerättäviä haittavaikutusilmoituksia analysoidaan nykyään järjestelmällisesti, ja tieto liikkuu nopeasti viranomaisten välillä.

– Keskeistä on silti se, kuinka huolellisesti ensihavainto on kirjattu. Jos ei tiedetä potilaan muita lääkkeitä, sairauksia eikä ikää, niitä on tosipaikan tullen aivan mahdotonta lähteä tarkistamaan, Juhana Idänpään-Heikkilä toteaa.

Tärkein rooli haittavaikutusten havaitsemisessa onkin lääkäreillä. Idänpään-Heikkilää huolettaa, osaako nuorin sukupolvi olla klotsapiinin kanssa riittävän varuillaan: psykiatrit kyllä tuntevat haitan, mutta esimerkiksi ensiavun lääkäri ei välttämättä ole asiasta yhtä hyvin perillä. Myös verenkuvan seurannan toimivuus arveluttaa.

– Huonolla tuurilla kaikkia tapauksia ei voida välttää siitäkään huolimatta, Idänpään-Heikkilä sanoo.

– Ei seuranta tietenkään sataprosenttisen varmaa ole, Harjula myöntää.

– Mutta on silti aivan eri asia ajaa valot päällä kuin sokkona, lisää Palva

Lääkäri kuuli klotsapiinin poisvedosta radiosta

Nykyään terveyskeskuslääkärinä toimiva Kai Valli työskenteli vuonna 1975 kesäkandina Vakka-Suomen piirisairaalassa Uudessakaupungissa. Sairaalan lähes 500 potilaasta kaksi kuoli kuukauden sisällä agranulosytoosiin. Kumpaakin oli hoidettu klotsapiinilla.

– Klotsapiinin poisvedosta kerrottiin radiossa, kun olin tekemässä viikonloppupäivystystä. Soitin heti ylilääkärille, että kuulitko. Tämän jälkeen klotsapiinia ei enää määrätty potilaille, ja sitä saaneiden potilaiden verenkuvaa ja mahdollisia infektio-oireita seurattiin.

Vallin mukaan klotsapiinia oli kyseisessä sairaalassa annettu lähinnä residuaaliskitsofreenikoille eli potilaille, jotka olivat psykomotorisesti hidastuneita, aloitekyvyttömiä ja välinpitämättömiä eivätkä tulleet toimeen jokapäiväisessä elämässään ilman apua.

Haitan ja lääkkeen yhteys oli ilmeinen

Ennen omien potilaidensa sairastumista Vallilla ei ollut tiedossa havaintoja tai mainintoja vakavista klotsapiiniin liittyvistä haitoista. Haittavaikutuksen yhdistäminen klotsapiiniin ei kuitenkaan ollut vaikeaa.

– Kuolleiden potilaiden lisäksi sairaalassa kahdelle muullekin potilaalle tuli samantyyppinen haitta, eli he saivat vaikean infektion ja samaan aikaan esiintyi vakava leukopenia. Kyseessähän oli uusi lääke, eikä näiden haittojen yhdistäminen siihen ollut kauhean vaikeaa, Valli kertoo.

Tapaus oli opettavainen nuorelle kandidaatille, jolla oli työssään paljon vastuuta mutta taustalla vanhempien kollegojen hyvä tuki.

Oireet palasivat nopeasti klotsapiinin lopettamisen jälkeen

Ylilääkäri Niko Seppälä selvitti vuonna 2014 julkaistussa väitöskirjassaan potilasasiakirjoista, kuinka Pitkäniemen sairaalassa kävi klotsapiinilla hoidetuille potilaille, kun lääkkeen käyttö jouduttiin yhtäkkiä lopettamaan. Potilaita alettiin hoitaa muilla psykoosilääkkeillä joko heti tai niin pian kuin mahdollista.

– Klotsapiinilla hoidettuja potilaita oli yhteensä 28, ja melkein puolen psykiatrinen tilanne heikkeni nopeasti klotsapiinin lopettamisen jälkeen. Klotsapiinia saaneista 11 oli pystytty kotiuttamaan lääkityksen turvin, mutta lopettamisen jälkeen viisi joutui kuukauden sisällä takaisin sairaalaan. Vuoden 1975 loppuun mennessä sairaalaan palasi vielä kolme muuta.

Klotsapiinia erityisluvalla

Nykyään psykiatrian professorina toimiva Esa Leinonen oli töissä Harjamäen sairaalassa Siilinjärvellä, kun klotsapiini tuli myyntiluvan peruuttamisen jälkeen käyttöön erityislupamenettelyllä.

– Tiedossa oli, ketkä potilaista olivat aiemmin saaneet hyvän vasteen klotsapiinille. Ensimmäisten lääkepakkausten avaaminen oli ylilääkärin johtama, lähes juhlallinen toimitus, Leinonen muistelee.

– Näiden tiettyjen potilaiden hoidossa klotsapiinista voisi puhua melkein ihmelääkkeenä. Ja kyllähän sen tehon on oltavakin hyvä. Muuten ei markkinoilla pidettäisi lääkettä, jolla on näin hankala haittavaikutusprofiili.

Tiia Talvitie

Tiia Talvitie

FM
Tiedottaja, Fimea

Annikka Kalliokoski

Annikka Kalliokoski

LKT, kliinisen farmakologian ja lääkehoidon erikoislääkäri
Ylilääkäri, Fimea