Julkaistu numerossa 4/2015
Teemat

Kivun hoitoon sitoutumisen kulmakivet: tieto, aktiivinen itsehoito ja positiivinen asenne

©iStock/webphotographeer
©iStock/webphotographeer

Kivun psykologisessa hoidossa potilasta autetaan ymmärtämään kipuaan, tunnistamaan asenteitaan kipua ja sen lääkitystä kohtaan sekä oppimaan keinoja kivun kokonaisvaltaiseen itsehoitoon.

Kipupotilaat tulevat psykologin vastaanotolle usein siinä vaiheessa, kun kipu jostain syystä on alkanut pitkittyä tai on jo kroonistunut. Kipuun liittyvät ongelmat ovat saattaneet monimutkaistua, kun hoidot ja kuntoutukset eivät ole tuottaneet toivottua tulosta. Potilaat ovat psykososiaalisesti rasittuneita, ja heillä saattaa olla terveyteen liittyviä pelkoja ja huolia, joita on tarpeellista työstää yksilöllisesti.

Psykologi auttaa itsehoidon opettelussa

Psykologin tehtävänä on selvittää, millaisella persoonalla ja minkälaisessa elämäntilanteessa kipua esiintyy, jotta hoito ja kuntoutustoimet voidaan kohdentaa yksilöllisesti toimiviksi, ymmärrettäviksi ja toteutettaviksi. Potilaalle psykologi tarjoaa psykoedukaatiota eli koulutuksellista terapiaa, joka tukee uuteen tilanteeseen sopeutumista ja itsehoitoon sitoutumista. Kipupotilaita autetaan ymmärtämään omaa kipukäyttäytymistään ja omia asenteitaan kipuaan kohtaan. Tavoitteena on, että potilas voisi suhtautua kipuunsa hyväksyvämmin ja realistisemmin.

Kivun psykologisessa hoidossa työstetään motivaatiota, raivataan esteitä ja kartoitetaan keinoja kivun itsehoidon opetteluun. Hyvä kivun itsehoito sisältää tarkoituksenmukaiset lääkehoidot, niiden asianmukaisen käytön, sopivan liikehoidon, hoitorutiinit ja positiivisen asenteen. Itsehoidon opettelu auttaa potilaita kehittämään hyviä ja toimivia kivunhallinnan menetelmiä ja vahvistaa heidän itseluottamustaan terveytensä hoitamisessa ja oireiden helpottamisessa.

Tieto ja ymmärrys lääkehoidon merkityksestä vähentävät pelkoja

Kipupsykologin vastaanotolle tulevilla potilailla ei yleensä ole kattavaa ymmärrystä eikä käsitystä heille määrättyjen lääkkeiden vaikutuksista ja tarkoituksista. Kipupotilaat haluavat päästä kivuistaan eroon, minkä vuoksi heidän odotuksensa ja toiveensa saattavat olla liian korkealla. Tällöin myös pettymykset ovat kovia, jos kipu ei lääkehoidolla helpotakaan.

Toisaalta riittävän lääkeinformaation puutteessa potilaat rakentavat käsityksensä lääkehoidostaan median, kuulopuheiden, uskomusten ja kokemusten perusteella. Yleinen on myös käsitys siitä, että kipulääkkeet ovat myrkkyjä. Tämä on jo saattanut johtaa siihen, ettei potilas ole sitoutunut kipulääkehoitoonsa asianmukaisesti. Oman elimistön tuhoamisen ja haittavaikutusten pelossa potilaat saattavat itse muuttaa lääkkeiden annostelua. Tämä saattaa johtaa lääkkeiden haittavaikutuksiin, mikä taas vahvistaa potilaan käsitystä lääkkeistä myrkkyinä.

Sairastamisesta johtuvat elämänlaadun lasku ja elämänhallinnan menetys, uniongelmat, väsymys ja passiivisuus saattavat sekoittua lääkehoidon seuraamuksiin ja lisätä potilaan pelkoa lääkehoitoaan kohtaan. Lopulta pelko saattaa saada potilaan kieltäytymään asianmukaisesta ja tarpeellisesta lääkityksestään kokonaan.

Kivun itsehoidon opettelussa harjoitellaan lääkehoitorutiineja. Kipupsykologi auttaa potilasta tunnistamaan ja analysoimaan toimintatapojaan sekä korjaamaan mahdollisia väärinkäsityksiään, katastrofiajatuksiaan ja pelkojaan lääkehoitoaan kohtaan. Lääkehoitoon sitoutumisen opetteluun kuuluu siis myös tunnesäätelyn harjoittelu.

Lääkäri on avainhenkilö kertomaan potilaalle, miksi lääkkeiden oikeasta annostelusta ja lääkehoitosuunnitelmasta on pidettävä kiinni. Potilaiden on lisäksi hyvä olla tietoisia siitä, miten lääkehoitoa seurataan ja miten toimitaan, jos jokin siinä epäonnistuu. Pettymykset, turhat toiveet ja odotukset sekä lääkeriippuvuudet ovat ennaltaehkäistävissä asianmukaisen tiedon avulla.

Ennen potilaan poistumista vastaanotolta on tärkeää vielä erikseen kerrata hänen kanssaan, mistä sovittiin, varmistaa, miten potilas hoitosuunnitelman ymmärsi sekä muistuttaa häntä siitä, että lääkehoito on vain yksi osa kivun kokonaisvaltaista hoitoa.

Toimiva vuorovaikutus edistää kipulääkehoitoon sitoutumista

Kivun hyvän itsehoidon tavoitteena on, että elimistön oma ”opiaattijärjestelmä” käynnistyy, jolloin häiriintynyt kivunsäätelyjärjestelmä vakautuu ja tasapainottuu. Se saattaa mahdollistaa lääkemäärien ja vahvojen kipulääkkeiden purkamisen. Onkin tärkeää tarjota potilaille myös muuta hoitoa ja kivunlievitystä kuin uusia tai useampia lääkkeitä.

Yksilöllisen ja ymmärrettävän kivun hoitosuunnitelman laatiminen edellyttää niin lääketieteellistä tilannearviota kuin myös asettumista potilaan asemaan. Kipupotilaan sitoutuminen hoitosuunnitelmaan ja hoidon onnistuminen riippuvat pitkälti siitä, kokeeko potilas tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Potilaan kuuntelemisen, ymmärryksen välittämisen ja rohkaisemisen on todettu helpottavan koko kipuongelmaa. Rehellisyys, luottamus ja avoimuus lääkärin ja potilaan välisessä suhteessa ovat myös tärkeitä tekijöitä kokonaisvaltaisen hoidon onnistumisessa. Hyvä vuorovaikutus, yhteistyö ja avoin dialogi potilaan kanssa ovatkin erinomaisia kivunhoidon työkaluja.

Pauliina Soini

Pauliina Soini

Terveyspsykologian erikoispsykologi, PsL, kivun psykologian erityispätevyys, psykoterapeutti ET
Oulun yliopistollinen sairaala, fysiatrian poliklinikka