Julkaistu numerossa 1/2016
Teemat

Biosimilaarit testaavat lääkkeen määrääjien kustannustietoisuuden

Satojen miljoonien käyttökertojen perusteella voidaan todeta, että biosimilaarit ovat tehokkaita ja turvallisia kopioita biologisista alkuperäisvalmisteista. Niiden käyttö käynnistää hintakilpailun, jonka avulla vanhojen biologisten lääkkeiden kustannuksia voidaan vähentää kymmenillä prosenteilla.

Biologiset, varsinkin bioteknologisesti valmistetut lääkkeet ovat nopeasti valtaamassa alaa lääkehoidossa. Samaan aikaan bioteknologisesti valmistettujen terapeuttisten proteiinien käyttö on siirtymässä sairaaloista avohoitoon. Tällä hetkellä biologisten lääkkeiden kustannukset lisääntyvät noin kymmenen prosenttia vuodessa kemiallisten lääkkeiden kasvun jäädessä alle kahden prosentin.

Parhaimman biologisen hoidon saatavuus on tulevaisuudessa vaakalaudalla korkeiden lääkekustannusten takia. Biosimilaarit voivat helpottaa biologisten lääkkeiden aiheuttamaa kustannuspainetta, mutta vain, jos niitä halutaan käyttää.

Biosimilaarikehityksessä keskeistä on samankaltaisuuden osoittaminen

Biosimilaarien käyttöönoton kannalta ratkaisevaa on lääkkeen määrääjien luottamus siihen, että biosimilaarit ovat yhtä tehokkaita ja turvallisia kuin niiden viitevalmisteet.

Biosimilaarit ovat biologisten alkuperäislääkkeiden (ns. viitevalmisteiden) kopioita. Biosimilaarilääke sisältää samaa vaikuttavaa ainetta kuin sen viitevalmiste, mutta sen eri versiota. Biosimilaarikehityksen tavoite on osoittaa, että valmisteet ovat silti keskenään vertailukelpoisia laadun, tehon ja turvallisuuden osalta. Toisin sanoen vertailtavuustutkimusten avulla osoitetaan, ettei biosimilaarin ja sen viitevalmisteen vaikuttavan aineen versioiden välillä ole sellaisia fysikokemiallisia tai rakenteellisia eroja, jotka voisivat vaikuttaa biosimilaarin tehoon ja turvallisuuteen (kuvio 1). Tällaisista vertailtavuustutkimuksista on kokemusta parin vuosikymmenen ajalta, ja ne perustuvat pääosin erittäin kehittyneeseen analytiikkaan.

Kuvio 1. Biosimilaarin ja alkuperäislääkkeen tehon ja turvallisuuden arviointi perustuu erilaisiin tutkimuksiin.

Biosimilaarien käyttöönoton kannalta ratkaisevaa on lääkkeen määrääjien luottamus siihen, että biosimilaarit ovat yhtä tehokkaita ja turvallisia kuin niiden viitevalmisteet. Valitettavasti biosimilaarien kehitysfilosofia on kuitenkin kliinikoille vielä vieras. Tämä aiheuttaa herkästi väärinkäsityksiä ja epäilyjä biosimilaarien tehosta ja turvallisuudesta.

Myyntiluvan saaneet biosimilaarit vastaavat teholtaan viitevalmisteita

Biologisten lääkkeiden vaikutusmekanismi on yleensä hyvin tunnettu. Niiden toimintaa voidaan mitata reseptorisitoutumisella ja solupohjaisilla toimintakokeilla, jotka ovat yleensä paljon herkempiä kuin kliiniset lääketutkimukset. Nämä toiminnalliset testit ovat avainasemassa, kun selvitellään fysikokemiallisissa testeissä todettuja eroja biologisen lääkkeen eri versioiden tai biosimilaarin ja alkuperäislääkkeen välillä.

Biosimilaarien kliinisten tutkimusten tarkoitus on tutkia eroja eikä todistaa vaikuttavan aineen terapeuttisia vaikutuksia. Toisin kuin alkuperäislääkkeen tutkimuksissa, biosimilaarikehityksessä ei tarvita niin sanottuja kovia tehon mittareita, kuten kuolleisuutta. Sen sijaan käytetään mahdollisimman herkkiä muuttujia.

Monet eurooppalaiset potilas- ja lääkärijärjestöt ovat vastustaneet biosimilaarien käyttöaiheiden ekstrapolaatiota eli käyttöä sellaisissa viitevalmisteelle hyväksytyissä käyttöaiheissa, joissa biosimilaarilla ei ole tehty kliinisiä tutkimuksia. Perusteluna on esitetty sairauksien erilaista patogeneesiä ja sitä, että eri lääkkeillä voi olla erilainen teho ja turvallisuus eri käyttöaiheissa. Kyseessä on kuitenkin väärinkäsitys, sillä vaikuttavan aineen eri versioiden vertailussa olennaista on ainoastaan lääkkeen sitoutuminen reseptoriinsa – ei se, mitä sen jälkeen kohdesoluissa tapahtuu. Toistaiseksi kaikki pelot ongelmista ekstrapoloiduissa käyttöaiheissa ovat osoittautuneet turhiksi.

Biosimilaarit ovat käytössä turvallisia

Käsitys biosimilaarien turvallisuudesta syntyy laajojen vertailtavuustutkimuksien avulla, ja se varmistetaan kliinisissä tutkimuksissa. Varmistavat kliiniset tutkimukset tehdään sellaisessa käyttöaiheessa, jossa voidaan vertailla biosimilaarin ja sen viitevalmisteen kaikkia merkittäviä haittoja ja immunogeenisyyttä. Tutkimuksiin rekrytoidaan useimmiten 600–800 potilasta.

Biosimilaarit ovat lääkkeinä erittäin turvallisia. Ensimmäinen biosimilaari sai myyntiluvan vuonna 2006, ja vuoteen 2015 mennessä EU:ssa oli hyväksytty 19 valmistetta. Käyttökokemusta on yli 400 miljoonasta käyttökerrasta. Siitä huolimatta yhdestäkään vuoteen 2015 mennessä markkinoille tulleesta valmisteesta ei ole raportoitu sellaista haittaa, jota ei olisi aikaisemmin todettu sen viitevalmisteella. Yhtäkään biosimilaaria ei myöskään ole vedetty pois markkinoilta turvallisuus- ja teho-ongelmien takia.

Esimerkiksi vuonna 2013 myyntiluvan saaneilla biosimilaari-infliksimabeilla on takanaan yli 20 000 potilasvuotta ilman uusia turvallisuusongelmia. Niiden vuonna 1999 myyntiluvan saaneella viitevalmisteella todettiin kahden ensimmäisen käyttövuoden aikana lukuisia uusia vakavia haittoja, kuten vakavia infektioita.  Haittoja esiintyy tietysti myös biosimilaareilla, mutta niihin varaudutaan jo biosimilaarin myyntilupavaiheessa. Normaaliin lääkkeiden käyttöön suhteutettuna huolet biosimilaarien turvallisuudesta vaikuttavat liioitelluilta.

Alkuperäislääkkeen vaihdon biosimilaariin epäillään usein aiheuttavan varsinkin immunologisia ongelmia. Toistaiseksi näistä ei kuitenkaan ole mitään näyttöä. 

Biosimilaarien käyttö on tarkoituksenmukaista ja taloudellista

Suomessa myydään vuosittain useilla sadoilla miljoonilla euroilla sellaisia lääkkeitä, joille on lähivuosina tulossa biosimilaareja. Vuosittainen säästöpotentiaali lähentelee sataa miljoonaa euroa.

Biosimilaarit ovat alkuperäisten biologisten lääkkeiden kopioita, joten niiden määräämistä ohjaavat samat säännöt kuin alkuperäislääkkeidenkin määräämistä. Lääkepolitiikka 2020 ‑asiakirja sekä sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeen määräämisestä kiinnittävät huomiota niin lääkityksen tarpeellisuuteen kuin valittavan lääkkeen tehoon, turvallisuuteen ja hintaan. Potilaslain mukaan jokaisella potilaalla on oikeus hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä. Terveydenhuollossa lääkkeisiin varatut voimavarat on siis käytettävä mahdollisimman tehokkaasti.

Voidaan arvioida, että Suomessa myydään vuosittain useilla sadoilla miljoonilla euroilla sellaisia lääkkeitä, joille on lähivuosina tulossa biosimilaareja. Tällöin biosimilaareihin liittyvä vuosittainen säästöpotentiaali lähentelee sataa miljoonaa euroa.

Lääkeyritykset suojautuvat biosimilaarien aiheuttamaa kilpailua vastaan tuomalla markkinoille parannettuja versioita uhanalaisesta tuotteestaan. Tehokkaalla markkinoinnilla pyritään siirtämään potilaat uusien patentti- ja tietosuojattujen lääkkeiden käyttäjiksi, jolloin biosimilaari ja sen viitevalmiste jäävät kilpailemaan pienenevästä markkinaosuudesta (kuvio 2). Tästä ilmiöstä hyviä esimerkkejä ovat epoetiinien ja filgrastiimien pitkävaikutteiset muodot. Ne ovat osittain syrjäyttäneet aiemmat epoetiinit ja filgrastiimit, joille on nyt saatavilla biosimilaareja.

Kuvio 2. Alkuperäislääkkeen elinkaari ja biosimilaarit.

Uudempi esimerkki ilmiöstä liittyy biosimilaari glargiinin tuloon markkinoille syksyllä 2015. Samaan aikaan markkinoille tuli alkuperäisen glargiinin valmistajan uusi tuote, jossa glargiini-insuliinia on 300 U/ml eli kolme kertaa aikaisempaa suurempi pitoisuus.Lähes samanaikaisesti markkinoille tuli myös uusi pitkävaikutteinen degludekinsuliini, joka kilpailee osin samoista käyttäjistä kuin glargiini. Taulukko 1 kuvaa muutamia glargiinihoitoratkaisuja ja niiden vaikutuksia lääkekustannuksiin. Taulukosta näkyy, miten biosimilaarin tehokkaalla käyttöönotolla on mahdollista välttää useiden miljoonien eurojen vuosikustannus jo yksittäisen lääkeaineen kohdalla. Tämä voi mahdollistaa uusien lääkkeiden käyttöönoton järkevässä mittakaavassa ilman lääkekustannusten merkittävää kasvua.

Taulukko 1. Glargiinihoito ja lääkekustannukset.

Säästöjen aikaansaamiseksi biosimilaariin on siirryttävä mahdollisimman nopeasti sen tultua markkinoille. Hintakilpailun seurauksena halvin vaihtoehto voi lopulta olla joko biosimilaari tai sen viitevalmiste. Lisäksi tulisi harkita tarkkaan uusien hoitojen käyttöönottoa ja punnita, saadaanko lisäkustannukselle vastineeksi hoidollista hyötyä.

Onko biosimilaarien käyttö siis järkevää?

Biosimilaarit ovat yhtä tehokkaita ja turvallisia kuin niiden viitevalmisteet. Fimean suosituksen mukaan biosimilaarit ja niiden viitevalmisteet ovat keskenään vaihtokelpoisia, jolloin avohoidossa lääkkeen määrääjälle avautuu mahdollisuus vaikuttaa merkittävästi lääkehoidon kustannuksiin hoidon laadusta tinkimättä ja potilaan kustannuksia lisäämättä.

Nykyinen lääkekorvausjärjestelmä ei kannusta biosimilaarien käyttöön avohoidossa, koska kallista lääkehoitoa saavan potilaan kustannukset säilyvät samana. Suomessa viranomaiset eivät toistaiseksi ole ohjeistaneet biosimilaarien käyttöä, ja lääkärijärjestöistä ainoastaan Suomen Reumatologinen Yhdistys on julkaissut oman suosituksensa. Se on periaatteessa myönteinen ja korostaa lääkärin keskeistä roolia alkuperäislääkkeen vaihdossa biosimilaariin.

Lääkärin autonomian kannalta on tärkeää, että lääkkeen määrääjät osoittavat kykynsä tehdä sellaisia lääkevalintoja, jotka myös tulevaisuudessa turvaavat potilaalle mahdollisimman hyvän lääkehoidon terveydenhuollon resurssien puitteissa. Pallo on siis selkeästi lääkkeen määrääjillä.

Pekka Kurki

Pekka Kurki

LKT
Tutkimusprofessori, emeritus, Fimea
Dosentti, Helsingin yliopisto

Tuomas Oravilahti

Tuomas Oravilahti

FM, proviisori
Lääketaloustieteilijä, Fimea