Julkaistu numerossa 1/2016
Teemat

Lääkehoitoon sitoutumisella on merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia

Lääkkeen annosteluohjeen noudattamisella on merkitystä sekä potilaan että yhteiskunnan näkökulmasta. Huonon lääkehoitoon sitoutumisen on osoitettu lisäävän terveydenhuollon palveluiden käyttöä ja kustannuksia.

”Lääkkeet eivät toimi potilailla, jotka eivät käytä niitä”, totesi aikanaan Yhdysvaltain entinen kansanterveyden johtava lääkäri C. Everett Koop. Tämä lainaus kuvaa yksinkertaisuudessaan huonon hoitoon sitoutumisen aiheuttamia haasteita ja hoitoon sitoutumattomuuden selkeintä muotoa, alikäyttöä. Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että vain noin puolet pitkäaikaislääkitystä käyttävistä henkilöistä sitoutuu lääkehoitoonsa. Lääkehoitoihin sitoutumattomuus on siis yleinen ongelma, jolla on merkittäviä seurauksia paitsi potilaalle myös yhteiskunnalle.

Hoitoon sitoutumattomuus johtaa sairastavuuden ja kustannusten lisääntymiseen

Jos lääkettä ei käytetä annosteluohjeen mukaisesti, voi seurauksena sitoutumattomuuden asteesta riippuen olla lääkkeen odotettua pienempi vaikutus tai vaikutuksen puuttuminen kokonaan. Tällöin lääkehoidon kaikki mahdolliset hyödyt eivät toteudu käytännössä, eikä lääkehoitoon käytetyille resursseille voida saada täyttä vastinetta. Tämä heikentää lääkehoitojen kustannusvaikuttavuutta.

Väestötasolla huonompi hoitoon sitoutuminen johtaa suurempaan sairastavuuteen, kuolleisuuteen ja laatupainotettujen elinvuosien menetyksiin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on arvioitu, että 33–69 % lääkityksiin liittyvistä sairaalahoidoista johtuu huonosta hoitoon sitoutumisesta. Hoitoon sitoutumattomuuden aiheuttamien kokonaiskustannusten arvioitiin Yhdysvalloissa olevan noin 300 miljardia dollaria vuonna 2013, kun aiemmin pelkästään diabetes-, verenpaine- ja dyslipidemialääkkeisiin sitoutumattomuuden kustannuksiksi on arvioitu 100 miljardia dollaria.

Huono hoitoon sitoutuminen ei myöskään ole vain pitkäaikaisiin lääkehoitoihin liittyvä ongelma. Esimerkiksi antibioottikuurien yhteydessä se voi johtaa hoidon tehottomuuteen, lisäkustannuksiin sekä pahimmillaan antibioottiresistenssin lisääntymiseen.

Sen lisäksi, että hoitoon sitoutumattomuus lisää suoria terveydenhuollon kustannuksia, siitä voi väestön toiminta- ja työkyvyn alentumisen vuoksi seurata myös sairauspoissaoloihin ja ennenaikaisiin eläköitymisiin ja kuolemiin liittyviä tuottavuuskustannuksia. Näiden huomioiminen nostaa hoitoon sitoutumattomuuden yhteiskunnallisia kokonaiskustannuksia entisestään.

Hoitoon sitoutumattomuuden vuoksi lääkehoitojen kustannusvaikuttavuus ei välttämättä ole todellisuudessa sitä, mitä kliinisten kokeiden perusteella voisi odottaa.

Hoitoon sitoutumattomuus vaikuttaa osaltaan myös siihen, ettei kliinisissä kokeissa havaittuja lääkehoidon vaikutuksia välttämättä saavuteta käytännön kliinisessä työssä. Tämän vuoksi myöskään lääkehoitojen kustannusvaikuttavuus ei välttämättä ole todellisuudessa sitä, mitä kliinisten kokeiden perusteella voisi odottaa. Esimerkiksi Suomessa statiinihoidon kustannusvaikuttavuus sepelvaltimotaudin primaaripreventiossa olisi selkeästi parempi, mikäli statiineja käyttävät potilaat sitoutuisivat hoitoonsa. Verrattaessa ideaalia ja Kelan rekistereissä havaittua sitoutumista statiinihoitoon havaittiin, että monien potilasryhmien kohdalla huomioidut lääke- ja terveydenhuollon kustannukset olivat pienemmät ja kliiniset vaikutukset parempia, kun potilaat sitoutuivat hoitoonsa hyvin.

Tavoitteena on parantaa hoitoon sitoutumista, mutta miten?

Lääkehoitoon sitoutuminen on monimutkainen ilmiö. Osa potilaista yksinkertaisesti unohtaa käyttää lääkkeitään, kun taas toiset jättävät tarkoituksella lääkkeitä käyttämättä.

Niin sanottuun tahalliseen hoitoon sitoutumattomuuteen on useita syitä. Näitä voivat olla taudin oireettomuus, jolloin potilas ei koe lääkettä tarpeelliseksi, kustannuksiin liittyvät syyt sekä koetut haittavaikutukset. Lisäksi erilaiset terveyskäyttäytymismallit ovat yhteydessä lääkehoitoihin sitoutumiseen, mikä voi osaltaan selittää eroja hoidon tuloksissa hoitoon sitoutuneiden ja sitoutumattomien välillä. Koska hoitoon sitoutumattomuuden syyt ovat niin moninaiset, yhdellä ja samalla interventiolla ei voida parantaa kaikkien potilaiden hoitoon sitoutumista.

Tutkimuksissa on testattu esimerkiksi potilaiden tiedon lisäämisen, omavastuiden pienentämisen ja muistutusten vaikutuksia hoitoon sitoutumiseen. Parhaimmillaan hoitoon sitoutumista parantavien interventioiden kustannukset maksavat itsensä takaisin vältettyinä sairaalahoitoina ja muina terveydenhuollon kustannussäästöinä. Ja vaikka näiden interventioiden kustannuksia ei saataisi takaisin esimerkiksi lievimpien tautien kohdalla, niiden avulla voidaan kuitenkin saavuttaa parempia terveysvaikutuksia kustannusvaikuttavasti.

Yhteinen hyvä potilaan parhaaksi

Hoitoon sitoutuminen on yleinen ja merkittävä haaste terveydenhuollossa. Parantamalla tarpeelliseksi todettuun hoitoon sitoutumista voidaan parantaa sekä yksilön että väestön terveyttä, välttää hoitoon sitoutumattomuuden aiheuttamia yhteiskunnallisia kustannuksia sekä parantaa hoitojen kustannusvaikuttavuutta, kun saadaan parempi vastine lääkehoitoihin käytetyille resursseille. Tällöin kaikki osapuolet voittavat.

Emma Aarnio

Emma Aarnio

Proviisori, tutkija
TYKS, kliinisen farmakologian yksikkö; Itä-Suomen yliopisto, farmasian laitos

Janne Martikainen

Janne Martikainen

FT, dosentti, apulaisprofessori
Itä-Suomen yliopisto, farmasian laitos