Julkaistu numerossa 1/2016
Eläinlääkkeet

Mikrobilääkkeiden käyttö seuraeläimille odottaa selkeitä suuntaviivoja

Mikrobilääkkeiden järkevä käyttö seuraeläimille kaipaa tuekseen lisää luotettavaa, kontrolloitua tutkimustietoa ja ammattilaisten kouluttautumista.

Koirille ja kissoille käytettävien mikrobilääkkeiden valikoima on viime vuosina laajentunut. Vaikka lainsäädäntö rajoittaa tiettyjen mikrobilääkkeiden käyttöä kaikille eläimille, seuraeläimille yleisesti käytettyjen mikrobilääkkeiden joukossa on myös ihmisten hoitoon tarkoitettuja, kriittisen tärkeitä lääkeaineryhmiä, kuten fluorokinoloneja. Seuraeläinten lääkintä muistuttaakin yhä enemmän ihmisten lääkintää.

Tieto eläinlajikohtaisesta mikrobilääkkeiden käytöstä seuraeläimillä on rajallista, koska Suomessa saatavilla oleva tieto pohjautuu tukkuliikkeiden eläinlääkkeiden myyntimääriin. Oletettavaa kuitenkin on, että lähes kaikki myydyt, tablettimuotoiset lääkkeet käytetään seuraeläimille.

Suun kautta käytettävien, seuraeläinten lääkintään soveltuvien mikrobilääkkeiden kokonaismyynti on Suomessa huomattavasti suurempaa kuin Ruotsissa, vaikka esimerkiksi koiria on Suomessa neljännes vähemmän. Lisäksi eläimille määrätään ihmisille tarkoitettuja valmisteita, jotka eivät tilastoissa näy. Mikrobilääkkeiden kulutus eläimille on Suomessa kuitenkin vähäistä verrattuna moniin muihin Euroopan maihin.

Mikrobilääkeresistenssin kehittyminen uhkaa sekä omistajaa että lemmikkiä

Runsas erityisesti laajakirjoisten mikrobilääkkeiden käyttö lisää mikrobilääkeresistenssiä. Koska ihmiset ja lemmikit jakavat samoja bakteereita, uhkaa lisääntyvä resistenssi niin koiraa kun sen omistajaakin.

Mikrobilääkkeiden käytön oikea kohdentaminen olisi keskeinen tapa hillitä resistenssin kehittymistä, mutta keinot sen toteuttamiseen ovat rajallisia. Seuraeläinten mikrobilääkehoidoista ei juuri ole laadukasta, kontrolloitua tutkimustietoa, ja eri toimijoiden panostus seuraeläinten järkevän mikrobilääkekäytön edistämiseen on resurssien puutteessa kevyttä.

Kerätyn ja ajantasaisen, kansallisen mikrobilääkeresistenssitiedon olisi hyvä tavoittaa myös kliinikot, jotta heillä olisi eväitä arvioida, missä tilanteissa kapeakirjoinen mikrobilääke voisi olla riittävä. Kliinikot ovat myös toivoneet lisää tietoa seuraeläinten mikrobilääkkeiden annossuosituksista ja kuurien tarkoituksenmukaisista pituuksista. Ammattilaisille suunnattua koulutusta on kuitenkin tarjolla vain vähän, ja kiinnostus sitä kohtaan on lopulta ollut laimeaa.

Naapurimaassamme Ruotsissa sekä viranomaistahot että ammattiliitto ovat ryhtyneet rivakasti edistämään eläinlääketieteellistä hoitohygieniaa ja mikrobilääkkeiden kestävää käyttöä. Toimintaan on lisäksi liitetty viranomaisvalvonta, mikä lienee välttämätöntä todellisen vaikutuksen aikaansaamiseksi. Suomessakin tarvittaisiin vastaava ryhtiliike seuraeläinten mikrobilääkitystilanteen stabiloimiseksi, ennen kuin on liian myöhäistä.

Katariina Thomson

Katariina Thomson

ELT
Sairaalahygieniasta vastaava eläinlääkäri, Yliopistollinen eläinsairaala