Julkaistu numerossa 3/2011

Vaikutusmekanismien ymmärtäminen avain menestykselliseen hoitoon

Geenihoitojen vaikutusmekanismit ovat pitkälti tunnettuja. Solupohjaisten terapioiden kliininen käyttö näyttää olevan geenihoitoja paljon kauempana tulevaisuudessa. Geeni- ja soluhoitojen yhdistäminen lienee yksi tulossa oleva suuntaus.

Sairauksien patofysiologian lisääntynyt tuntemus on mahdollistanut täsmähoitojen kehittämisen jopa yksittäisen geenivirheen hoitamiseksi geeniterapian keinoin. Geenihoitojen osalta niiden vaikutusmekanismit ovat pitkälti tunnettuja. Kantasolupohjaisissa hoitomuodoissa tarkat vaikutusmekanismit ovat pääosin vielä tuntemattomia ja erittäin monimutkaisia.

Verisuonen kasvutekijägeenillä on monia hoidollisia sovellutuksia

Esimerkkinä geenihoidon mahdollisuuksista John Martin kuvasi verisuonen kasvutekijägeenin (VEGF) dokumentoituja vaikutuksia kokeellisissa eläinmalleissa. Kanin ja sian verisuonen seinämään annostellun rasvapartikkeliin sidotun VEGF-geeninsiirron on todettu estävän vaurioituneen verisuonen sisäkerroksen tulehdusreaktiota ja haitallista liikakasvua.

Kokeellisten tutkimusten perusteella kehitettyä VEGF-geenilääkettä Trinamia on kokeiltu vastaavanlaisella verisuonen ulkoisella annostelulla esimerkiksi ihmisen valtimo–laskimo-liitoksen arpeutumisen estossa. VEGF-geeninsiirron on kokeellisissa töissä osoitettu myös lisäävän verenkiertoa sian sydämessä sydäninfarktin jälkeen sekä tiineen lampaan kohdussa.

Kantasoluhoidoilla saadut kliiniset tutkimustulokset ovat ristiriitaisia

Useita muun muassa sydäninfarktin ja sydämen vajaatoiminnan kantasoluhoitoon pohjautuvia kliinisiä hoitokokeita on julkaistu. Tavallisin hoitovastetta arvioiva mittari on ollut sydäninfarktin koko ja sydämen vasemman kammion pumppaustehon muutos hoidon jälkeen. Tutkimustulokset antavat viitettä, että hoidon jälkeen pumppausteho on hieman parempi kontrolliryhmään verrattuna, mutta ongelmana näissä tutkimuksissa on tutkimusaineistojen pienuus ja tulosten vaihtelevuus eri aineistojen kesken. Kaikkiaan tulokset ovat jääneet kliinisesti vähämerkitykselliselle tasolle. Solupohjaisten terapioiden kehittyminen kliiniseen käyttöön näyttää olevan paljon kauempana tulevaisuudessa kuin geenihoitojen.

Menetelmien kehittäminen on työn alla

Merkittävimpänä syynä nimenomaan geenihoitojen suotuisille tulevaisuuden kehitysnäkymille John Martin nostaa geenien solutason vaikutusmekanismien yksityiskohtaisen tuntemuksen. Geenikuljettimia muokkaamalla voidaan geenihoito kohdentaa yhä tarkemmin. Kehittämällä paikallisia annostelumenetelmiä pyritään välttämään systeemiset, koko kehoon kohdentuvat haittavaikutukset. Geeni- ja soluhoitojen yhdistäminen lienee yksi tulevaisuuden suuntauksia. Hoitojen kehittämisen kannalta keskeistä on perustutkimuksen ja kliinisen ympäristön tiivis yhteistyö.

Marja Hedman Anu Puomila
LT, dosentti, kardiologian erikoislääkäri FT
Ylilääkäri, Fimea

Erikoistutkija, Fimea