Julkaistu numerossa 2/2017
Teemat

Mitä biologiset lääkkeet ovat?

© Kai Widell
© Kai Widell

Biologiset lääkkeet, erityisesti monoklonaaliset vasta-aineet, ovat nykyään arkipäivää usean aiemmin vaikeahoitoisen sairauden hoidossa. Biologiset lääkkeet ovat nopeimmin kasvava lääkeryhmä, ja niiden käyttöön liittyy huomattavia terveystaloudellisia vaikutuksia.

Molekyylibiologisten menetelmien kehittyminen muutaman viime vuosikymmenen aikana on mahdollistanut rakenteeltaan monimutkaisten ja vaikutusmekanismiltaan suhteellisen spesifisten biologisten lääkkeiden kehittämisen ja teollisen tuottamisen.  Yhdistelmä-DNA-tekniikalla tuotetut lääkeproteiinit, kuten monoklonaaliset vasta-aineet, ovat nykyään rutiinia kliinisessä työssä. Biosimilaarit on kehitetty samankaltaisiksi ja vertailukelpoisiksi biologisen viitevalmisteensa kanssa, ja niiden käyttöönoton odotetaan tuovan merkittäviä säästöjä lääkekuluihin.

Mikä on biologinen lääke?

Biologiset lääkkeet sisältävät määritelmänsä mukaan yhtä tai useampaa vaikuttavaa ainetta, joka on biologisen lähteen valmistama tai sellaisesta peräisin ja jolla on mitattavissa oleva biologinen aktiivisuus. Biologisiin lääkkeisiin luetaan rokotteet, verivalmisteet (esim. hyytymistekijät), allergeenit, polysakkaridit (esim. hepariini), yhdistelmä-DNA-tekniikalla tuotetut valmisteet (esim. insuliini ja monoklonaaliset vasta-aineet) sekä niin sanotut pitkälle kehitetyt terapiatuotteet (ATMP, advanced therapy medicinal products).

Biologisia lääkkeitä on käytetty jo kaksi vuosisataa, aina isorokkoimmunisaatiosta lähtien, mutta kliinisessä työssä tällä termillä tarkoitetaan lähinnä kolmen viime vuosikymmenen aikana kehitettyjä, bioteknologisilla menetelmillä tuotettuja monimutkaisia lääkeproteiineja. Nämä bioteknologiset lääkkeet räätälöidään toimimaan elimistössä tietyn vaikutusmekanismin kautta, esimerkiksi sitoutumaan elimistön tiettyyn kohdemolekyyliin, kuten reseptoriin, välittäjäaineeseen tai solukalvon rakenteeseen. Lääke annostellaan yleensä infuusiona laskimoon tai pistoksena ihon alle, koska se hajoaisi ruuansulatuskanavassa. ATMP-valmisteiden antotapa on usein kirurginen tai potilaan solujen kautta tapahtuva (geeniterapiatuotteet).

Biologiset lääkkeet ovat nopeimmin kasvava lääkeryhmä, ja yli kolmanneksen lähivuosien uusista lääkkeistä arvioidaan olevan biologisia. Näiden lääkkeiden myyntilupahakemukset käsitellään keskitetyssä myyntilupamenettelyssä, jota koordinoi Euroopan lääkevirasto (EMA). Entinen Lääkelaitos (nykyinen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea) valitsi jo 2000-luvun alussa EU-yhteistyön painopistealueeksi biologiset lääkkeet, ja siten Suomeen on kertynyt merkittävää asiantuntemusta näiden lääkkeiden laadun, nonkliinisten ominaisuuksien sekä kliinisen tehon ja turvallisuuden arvioinnista.

Biologisen lääkehoidon erityispiirteitä

Biologisia lääkkeitä on enenevässä määrin tarjolla sekä harvinaissairauksiin että yleisempien sairauksien kuten syövän, diabeteksen, reumasairauksien, tulehduksellisten suolistosairauksien ja astman hoitoon. Erityisesti monoklonaaliset vasta-aineet ovat muuttaneet ratkaisevasti monen aiemmin vaikeahoitoisen sairauden hoidon. Täsmävaikutuksen ja aiempaa paremman tehon lisäksi monoklonaalisten vasta-aineiden tyypillisiä piirteitä  ovat yleensä vähäiset yhteisvaikutukset muiden lääkkeiden kanssa sekä vähäinen munuais- ja maksatoksisuus.

Haittavaikutukset liittyvät usein lääkkeen vaikutusmekanismiin: Esimerkiksi reumatautien hoidossa käytettävillä biologisilla lääkkeillä immunosuppressiivisen vaikutuksen kääntöpuolena on lisääntynyt tulehdus- ja syöpäriski. Lisäksi biologisille lääkkeille ominainen riski on immunogeenisyys eli elimistön immuunivaste lääkeproteiinia kohtaan, joka voi aiheuttaa muun muassa yliherkkyysreaktioita ja lääkkeen tehon laskun. Uudemmat biologiset lääkkeet sisältävät yleensä vain ihmisen aminohapposekvenssiä, mikä vähentää tätä riskiä. Etenkin pitkäkestoisessa hoidossa lääkevasta-aineiden kehittyminen saattaa kuitenkin edellyttää lääkkeen lopettamisen ja vaihdon toiseen valmisteeseen.

Pitkälle kehitetyt terapiatuotteet

Viimeisen vuosikymmenen aikana uudeksi biologiseksi lääkeryhmäksi on noussut pitkälle kehitetyt terapiatuotteet eli geeni- ja soluterapiatuotteet sekä kudosmuokkaustuotteet. Niitä kehitetään erityisesti sairauksiin ja kudosvaurioihin, joihin ei aiemmin ole ollut sopivia hoitomuotoja. EU:ssa on toistaiseksi viisi myyntiluvallista ATMP-tuotetta. Soluterapia- ja kudosmuokkausvalmisteita kehitetään muun muassa diabeteksen hoitoon ja kudosvaurioiden korjaamiseen, ja geeniterapiatuotteiden kehitys on keskittynyt syövän ja perinnöllisten sairauksien hoitoon (Palomäki, tässä numerossa).

Jäljitettävyys ja luettelo biologisista lääkkeistä

Biologisen lääkkeen eri valmistuserien välillä voi ilmetä jonkinasteista luontaista vaihtelua rakenteen monimutkaisuudesta ja tuotantotavasta johtuen. EU:n lääkedirektiivin velvoitteen mukaisesti potilaan käyttämä valmiste on oltava aina tiedossa ja voitava jäljittää, jolloin mahdolliset haittavaikutukset voidaan kohdistaa oikeaan valmisteeseen ja valmistuserään. Fimean lääkkeiden toimittamista koskevan määräyksen (2/2016) mukaisesti lääkkeen eränumeron pitää olla selvitettävissä viiden vuoden ajan lääkkeen toimittamisesta. Fimea ylläpitää lääkevalmisteiden perusrekisterin yhteydessä olevaa listaa ihmisille tarkoitetuista biologisista lääkkeistä.

Kasvavien lääkekulujen hoidoksi biosimilaarit

Biologisten lääkkeiden osuus lääkekuluista on merkittävä, ja niiden käyttöön liittyy siten huomattavia terveystaloudellisia vaikutuksia. Vuonna 2015 Suomen tukkumyynniltään kymmenen suurimman reseptilääkkeen joukossa oli kahdeksan biologista (taulukko 1). Biologisten lääkkeiden osuus Kelan lääkekorvausmenoista vuonna 2015 oli lähes neljännes. Usean biologisen lääkkeen patenttisuoja on kuitenkin umpeutunut tai umpeutumassa, ja biosimilaarien eli biologisten kaltaislääkkeiden kehitystyö on maailmanlaajuisesti hyvin aktiivista. Biosimilaarilääkkeet ovat samankaltaisia ja vertailukelpoisia alkuperäisen biologisen viitevalmisteensa kanssa (Ekman, tässä numerossa). Samankaltaisuus osoitetaan laajoissa analyyttisissä ja biologisissa tutkimuksissa, joten kliinisen kehitysohjelman ei tarvitse olla yhtä laaja kuin alkuperäislääkkeellä. Tämän vuoksi ne voidaan tuoda markkinoille alkuperäislääkettä halvemmalla hinnalla.

Biosimilaarien osalta eletään juuri nyt mielenkiintoista vaihetta: Biosimilaareja on ollut EU:n markkinoilla jo kymmenen vuoden ajan, mutta ne ovat olleet rakenteeltaan pääosin melko yksinkertaisia proteiineja kuten kasvutekijöitä. Monelle laajaan käyttöön yltäneelle monoklonaaliselle vasta-aineelle on kehitetty tai kehitetään parhaillaan biosimilaaria. Uusia myyntilupia ja sen myötä Suomeenkin kauppaan tulevia biosimilaarilääkkeitä on odotettavissa lähivuosina paljon. Biologisten lääkkeiden osittaisen korvautumisen vastaavilla biosimilaareilla uskotaan laskevan merkittävästi lääkehoidosta aiheutuvia kustannuksia ja toisaalta mahdollistavan uusien lääkkeiden käyttöönoton. Suomessa onkin laadittu suunnitelma biosimilaarien hallitulle käyttöönotolle. Sosiaali- ja terveysministeriön päivitetty asetus lääkkeen määräämisestä edellyttää, että jos biologiselle lääkkeelle on saatavilla biosimilaari, tulee lääkkeen määrääjän ensisijaisesti valita näistä vertailukelpoisista ja vaihtoehtoisista lääkevalmisteista hinnaltaan edullisin.

Kristiina Airola

Kristiina Airola

LT, Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri
Ylilääkäri, Fimea