Vanhus kaatuu – onko lääkityksellä osuutta?
Iäkkään kaatumisriski on suuri muun muassa tasapainon, kognition, verenkierron ja lihaksiston heikentymisen vuoksi. Myös useat lääkkeet voivat lisätä kaatumisriskiä. Iäkkään muuttuneen farmakokinetiikan ja lääkkeiden yhteisvaikutusten vuoksi monen lääkkeen haittavaikutukset voimistuvat. Salossa arvioitiin 75-vuotiaiden ja sitä vanhempien kaatumispotilaiden lääkitykset.
Lääkkeiden vaikutusta kaatumisalttiuteen ei aina oteta riittävästi huomioon. Kerran kaatuneista noin puolet kaatuu uudelleen (Pajala 2012).
Terveyskeskussairaalan osastolääkäri huomasi Salossa syksyllä 2012, että murtumapotilailla oli käytössään monia kaatumiselle altistavia lääkkeitä. Tämän vuoksi toteutettiin 2 kuukauden seurantahanke, jossa ylilääkärit ja farmaseutit yhdessä tarkastivat päivystykseen kaatumisen vuoksi tulleiden, 75-vuotiaiden tai sitä vanhempien potilaiden lääke- ja verenpainelistat. Osastolääkärin havainto vahvistui. Päätettiin aloittaa käytäntö, jossa farmaseutti tarkistaa kaikkien vähintään 75-vuotiaiden kaatuneiden potilaiden lääkelistat ja lähettää raportin hoitavalle lääkärille.
Moniammatillisesta yhteistyöstä voimaa
Päivystyksen hoitajat toimittavat farmaseutille 75-vuotiaiden ja vanhempien kaatuneiden potilaiden lääkelistan ja verenpaineseurantatiedot. Farmaseutti käyttää lääkityksen arvioinnissa apuna muun muassa Sfinx-Pharao-, Renbase- ja THL:n IKINÄ-tietokantaa sekä Fimean iäkkäiden lääkityksen tietokantaa. Hän kirjaa arvioinnin potilaskertomukseen ja lähettää viestin lääkärille mahdollisia lääkitysmuutoksia varten.
Farmaseutin apuna on välillä toiminut amanuenssina oleva, EU:n ulkopuolella valmistunut lääkäri. Amanuenssi on samalla saanut tilaisuuden tutustua Suomessa käytettyihin lääkkeisiin ja kokemusta lääkityksen arvioinnista. Lääkitysten arviointien lisäksi on tehty yleiskatsaus 2 kuukauden ajalta sekä alkuperäisen seurantahankkeen aikana (n = 37) että puoli vuotta myöhemmin (n = 39).
Tulokset
Lääkityksen arviointeja tehtiin 140 vuonna 2013. Kaatuneet iäkkäät potilaat olivat monisairaita, ja useimmilla heistä oli muistisairaus. Kaatumisen jälkeen tehdyn alkuseurannan aikana lääkitysmuutoksia oli toteutettu 22 %:lle ja kevään 2 kuukauden seurantajaksolla 53 %:lle.
Seurannan aikana (yhteensä 4 kk) kaatuneista potilaista 20:llä todettiin murtuma. Kevään seurannan potilaista melkein kaikilla oli käytössään rollaattori. Suurin osa potilaista oli vanhuspalveluiden asiakkaana. Munuaisten vajaatoiminta oli yleistä, eikä tietoa verenpainemittauksista ortostatismin selvittämiseksi löydetty potilaskertomuksista.
Potilasesimerkki
Päivystykseen tuotiin kotonaan kaatunut 91-vuotias, tyypin 2 diabetesta ja sepelvaltimotautia sairastava mies. Potilas oli liikkunut kepin kanssa, ja häntä oli huimannut jo pidemmän aikaa. Kaatuminen ei ollut aiheuttanut murtumia, ja potilas kotiutui. Taulukossa 1 on potilaan lääkityksen arviointi.
Kuukauden kuluttua lääkityksen arvioinnista Ismox, Metforem ja Vesicare olivat poissa käytöstä, ja Zopinox-annos oli puoliintunut. Vesicaren lopettamisesta ei ollut haittaa, koska lääke ei ollut muutenkaan poistanut oireita. Potilaan vointi oli selvästi kohentunut, huimaus oli vähentynyt ja verensokeriarvot olivat pysyneet kohtuullisina.
Pohdinta
Kaatumisella on elämänlaatua ja toimintakykyä heikentäviä sekä taloudellisia vaikutuksia. Alkuseurannan aikana (2 kk) laskettiin sairaalapäivien määrät ja kustannukset. Kaatumisen aiheuttamien sairaalapäivien kustannusten arvioitiin muodostavan 1 %:n kaupungin terveydenhuollon menoista. Tavoitteena on oppia välttämään iäkkäiden kaatumisriskiä lisääviä lääkkeitä sekä monilääkityksen aiheuttamia yhteisvaikutuksia ja haittoja.
Lääkäri vastaa potilaan lääkityksestä. Jokaisen iäkkään lääkitys kuuluu arvioida erityisesti silloin, kun potilaan toimintakyky on laskenut ja apuvälineiden tarve tullut ajankohtaiseksi.
Loppuvuodesta 2013 kysyttiin lääkäreiden mielipidettä farmaseutin arvioinnin vaikuttavuudesta. Lääkärit pitivät iäkkäiden lääkityksen rationalisointia tarpeellisena mutta arvioivat, ettei aina ole mahdollista välttää iäkkäille sopimattomia lääkkeitä. Lisäksi pitkiin lääkearvioihin perehtymistä pidettiin aikaa vievänä. Farmaseuttien asiantuntijuutta arvostetaan, ja heiltä toivotaan apua ongelmatilanteissa.
On mietittävä moniammatillisesti, miten farmaseutin tekemiä lääkitysten tarkistuksia ja arviointeja voidaan kohdentaa ja hyödyntää parhaiten potilaiden lääkehoitojen optimoimiseksi.
Lisäksi kaikissa ikäryhmissä olisi syytä muistaa lääkkeettömät hoidot. Tilanteita, joissa lääkitys myötävaikuttaa vanhuksen kaatumiseen, vältetään parhaiten tarkalla harkinnalla lääkkeitä määrättäessä. Yhtä tärkeää on myös tehokas ja moniammatillinen lääkehoitojen vaikutusten seuranta, jossa hoitajien rooli on merkittävä.
