Hammashoitoa edeltävä mikrobilääkeprofylaksi
[Lataa PDF]
Suussa on runsaasti erilaisia mikrobeja, jotka voivat levitä kaikkialle elimistöön tulehtuneen hampaan vieruskudoksen kautta. Tietyille potilaille kuuluu antaa mikrobilääkeprofylaksi ennen toimenpiteen suorittamista suussa. Joskus tarvitaan pidempää mikrobilääkehoitoa toimenpiteen jälkeen.
Suun mikrobiomi sisältää jopa tuhansia mikrobilajeja, jotka muodostavat biofilmejä hampaiden, limakalvojen, proteesien ja oikomislaitteiden pinnoille. 1 mg hammasplakkia sisältää 109 mikrobia, joten suussa muhiva mikrobisto vastaa lukumäärältään märkäpaiseen bakteeristoa.
Mikäli henkilöllä on suussa omat hampaat ja yleistynyt ientulehdus, vastaa ientaskujen haavapinta kooltaan kantajansa kämmentä. Tulehtunut hampaan vieruskudos on tavallisin mikrobien invaasioreitti suusta syvemmälle kudoksiin ja verenkierron välityksellä kaikkialle elimistöön.
Suuperäinen bakteremia
Ohimenevää bakteremiaa ilmenee päivittäisissä toimissa, kuten ruuan pureskelussa ja hampaiden harjauksen yhteydessä, sekä kaikissa hammashoidon toimenpiteissä. Bakteremiaa aiheuttavat myös non-invasiiviset toimenpiteet suussa, kuten ammattimainen hampaiden puhdistus.
Bakteremia kestää yleensä vain muutamia minuutteja, mutta voi kestää yli puoli tuntiakin. Sen aiheuttajina hampaan poiston jälkeen ovat paitsi tavanomaisella veriviljelyllä tunnistettavat mikrobit myös yli 70 %:ssa tapauksista esiintyvät, runsaat anaerobiset bakteerit (Rajasuo ym. 2004).
Terveelle ihmiselle suusta lähtöisin olevasta bakteremiasta ei normaalisti ole välitöntä haittaa. Lisääntyvän tutkimusnäytön perusteella toistuvat suuperäiset bakteremiat saattavat kuitenkin lymytä monen yleissairauden taustalla. Vaikka kausaalinen näyttö on hyvin heikkoa, on tunnettu tosiasia, että esimerkiksi diabeteksen sokeritasapaino paranee, kun hammasinfektio on saatu kuriin. Tautimekanismi liittynee muun muassa toistuvien bakteremioiden aiheuttamiin haitallisiin sytokiinireaktioihin. Hammasperäinen bakteremia on haitallista nimenomaan yleissairaille potilaille, ja heidän hammashoidossaan on potilaskohtaisesti harkittava suun hoitoa edeltävää mikrobilääkeprofylaksia.
”Normaalin” suuperäisen bakteremian yleisyyden vuoksi hammashoitoa edeltävän mikrobilääkeprofylaksin mielekkyys on useasti kyseenalaistettu. Viimeksi sekä American Heart Association (Wilson ym. 2007) että Englannin kansallinen NICE-ohjeisto (NICE clinical guidelines 2008) päivittivät suosituksensa yksinkertaistaen huomattavasti aiempia, varsin tiukkoja kriteereitään.
Myös Suomessa endokardiittiprofylaksisuositus päivitettiin muutama vuosi sitten. Se ja Käypä hoito -ohjeet antavat osviittaa siitä, mille potilaille kannattaa harkita mikrobilääkeprofylaksia ennen hammastoimenpiteitä (Meurman ym. 2008, Käypä hoito -suositus 2011). Hiljattain on käsitelty myös tekonivelinfektioiden mikrobilääkeprofylaksia ennen hammastoimenpiteitä (Meurman ja Paavolainen 2013).
Endokardiittiprofylaksi
Taulukossa 1 on lueteltu sairauksia ja tiloja, joiden yhteydessä on annettava mikrobilääkeprofylaksi, kun valmistaudutaan invasiiviseen toimenpiteeseen suussa (esim. hampaan poisto).
Toimenpiteissä, joihin ei liity verenvuotoa, ei tarvitse antaa mikrobilääkeprofylaksia. Tällaisia toimenpiteitä ovat muun muassa hampaan puudutus ja tavanomainen paikkaus, pastapuhdistus ja hammasproteesien sovittaminen.
Profylaksi vai mikrobilääkehoito?
Perusperiaate pidempiaikaista, toimenpiteen jälkeistä mikrobilääkehoitoa tai niin sanottua jatkettua profylaksia harkittaessa on, että mitä vaikeammin yleissairas potilas ja mitä suuremmasta hammastoimenpiteestä on kysymys, sitä todennäköisempää on päätyä suojaamaan potilas suuperäiseltä bakteremialta. Tällaisia potilasryhmiä on lueteltu taulukossa 2.
Tällöinkin on punnittava mikrobilääkehoidosta mahdollisesti saatavaa hyötyä suhteessa haittoihin. Millään mikrobilääkkeellä ei ole mahdollista kattaa kaikkia suun mikrobiomista lähtöisin olevia bakteereja ja muita mikrobeja. Tämä yhdessä jokapäiväiseen elämään liittyvän suuperäisen bakteremian yleisyyden kanssa on syy aikaisemmista laajoista indikaatioista luopumiseen. Hammasperäisten infektioiden mikrobilääkehoidosta yleensä kerrotaan edellä mainitussa Käypä hoito -suosituksessa (2011).
Kynnys mikrobilääkehoidon aloittamiseksi madaltuu, mikäli potilaalla on jokin elimistön puolustusmekanismeja heikentävä tila ja suussa esimerkiksi märkivä hammas tai muu leesio. Hammas- ja suuinfektioiden estäminen moitteettomasta suuhygieniasta huolehtimalla on kuitenkin kulmakivi, jota ei yleissairaiden potilaidenkaan kohdalla tule unohtaa.
