Systemaattinen verensokerin omaseuranta on räätälöidyn hoidon perusta
Kymmenet tuhannet diabeetikot maassamme mittaavat verensokeriaan päivittäin, osa jopa useita kertoja päivässä. Parhaimmillaan systemaattisesti ohjattu, toteutettu ja tulkittu omaseuranta parantaa hoitojen kohdentuvuutta, vähentää kustannuksia sekä voimaannuttaa potilasta omahoidossa. Diabeteksen hoidossa tärkeintä on verensokeriprofiilin tasaisuus.
Verensokerin omaseuranta on ollut mahdollista yli 40 vuotta. Edellisten 15 vuoden aikana käyttö on levinnyt tyypin 1 diabeteksesta yleiseksi. Käyttöperiaatteet ja analysointikeinot ovat kuitenkin hajanaisia.
Terveellä henkilöllä verensokeri pysyttelee varsin tasaisena välillä 4–8 mmol/l. Diabeteksen hoidon optimoinnissa sokeriprofiilin tasaisuus on ensimmäinen tavoite ja näin ollen tärkeämpää kuin varsinainen verensokeripitoisuus.
On toki ymmärrettävää, että potilas käyttää paljonkin aikaa satunnaisen verensokeriheilahtelun syiden pohtimiseen, mutta perushoidon suunnittelun ja vaikkapa HbA1c-tason kannalta tällä on kuitenkin vähäinen merkitys. Ammattilaisten tulisi olla kiinnostuneita potilaan verensokeripitoisuuksien yleisistä trendeistä.
Sokeriprofiili hoidon ohjaajana
Verensokerin perustaso, keskimääräinen sokeri, heijastuu viikkojen viiveellä HbA1c-arvoon. Perustaso voi olla hyvinkin tasainen ilman heilahteluja tai äärimmäisen vaihteleva, vuoristoratamainen.
Verensokeritason suuret heilahtelut viittaavat lyhytnäköiseen eli reaktiiviseen hoitotyyliin, jossa reagoidaan herkästi kulloiseenkin verensokeriarvoon pyrkien esimerkiksi korjaamalla johonkin tiettyyn sokeripitoisuuteen. Perushoidon kehittämisen näkökulmasta päivittäiset sokerin korjailut sumentavat näkyvyyttä perushoitoon.
Aterioiden jälkeen sokeritaso nousee myös terveellä henkilöllä hetkellisesti, mutta palaa tunnissa ateriaa edeltävälle tasolle. Diabeteksen hoidon räätälöinnissä aterianousuja tulisi arvioida mittauksella 2 tuntia aterioinnin jälkeen, jolloin verensokeri on jo laskemassa huippupitoisuudesta. Periaatteena on hoitaa jälkimmäinen mittaus keskimäärin ateriaa edeltävälle tasolle.
Terveellä henkilöllä verensokeri pysyy tasaisena läpi yön. Tämä periaate on tärkeä myös diabeteksen hoidossa. Optimaalisessa hoidossa verensokeri pysyykin läpi yön keskimäärin vakaana. Sopimattomasta hoidosta voi seurata merkittäviä yölaskuja.
Yleiset ohjeet systemaattisten mittausten tekemiseksi
Pyrittäessä arvioimaan perushoidon toimivuutta on tärkeää, että systemaattiset mittaukset tapahtuisivat niin sanottuina normipäivinä (kuvio 1). Yhtä tärkeää on, että potilas ei muuttaisi selvitysjakson aikana normaalia käyttäytymistään.
Kustakin selvitettävästä rutiinista tulisi myös saada luotettava otos, joten yhteen mittauspariin ei pidä luottaa. Itse pidän vähintään neljän parimittauksen analyysiä jokseenkin luotettavana, mutta useamman parimittauksen kerääminen lisää luotettavuutta.
Hoidon valinta verensokeriprofiilin perusteella
Aterianousut hoidetaan toisenlaisin periaattein kuin perustason nousut (taulukko 1). Jos aterianousut ovat systemaattisia, niiden hoitokin on järkevää. Yli 2 mmol:n keskimääräiset systemaattiset nousut tarjoavat mahdollisuuden merkittävästi HbA1c-tasoa laskevaan hoitoon.
Aamiainen on päivän tärkein ateria myös sokerinousujen kannalta. Jos hillitään aamiaisiin liittyvät nousut, on suurin kompastuskivi hoidettu. Aamiainen on usein varsin hiilihydraattipitoinen, ja yhdistyminen heräämisen stressihormoneihin selittää ilmiön. Jos aterianousut jäävät pieniksi, kannattaa hoitokeinoissakin ainakin aluksi panostaa sokerin perustason laskemiseen.
Perusinsuliinihoito tyypin 2 diabeteksessa on varsin yleistä, ja annostitraus tapahtuu tavallisesti paastosokeriarvon perusteella. Tässä on kuitenkin vaaransa, sillä insuliiniannos kasvaa usein liian suureksi. Yöllinen, systemaattinen ja merkittävä verensokerin lasku on merkki tästä. Muita piirteitä ovat painonnousu, "pakkotahtinen” ruokailurytmi ja tarkoituksellinen verensokerin nostaminen ennen yötä esimerkiksi iltapalan avulla. Liiallisen perusinsuliiniannoksen yhteydessä alkavat aterianousut lopulta korostua entisestään.
Päätelmät
Verensokerin omaseurannan toteuttaminen systemaattisesti johtaa tutkimusten mukaan vähäisempään mittaustarpeeseen, parempaan elämänlaatuun sekä yksilöllisempään hoitoon. Ohjeiden ja hoidon kohdentaminen päivittäin toistuvien rutiinien hallitsemiseen on tuloksellisempaa kuin reaktiivinen ja tempoileva korjailu. Sekä lääkkeettömiä että lääkkeellisiä keinoja voidaan räätälöidä vastaamaan yksilöllistä tarvetta, mikä vaatii alkuselvitystä ja vasteseurantaa.
Suomessakaan verensokeriin vaikuttavien lääkehoitojen kohdentumista ei systemaattisesti seurata, mikä on omiaan lisäämään lääkekustannuksia ja heikentämään niiden hyöty-haittasuhdetta. Toivottavasti yksilöllinen hoito sekä hoitovasteiden arviointikäytännöt yleistyvät myös diabeteksen hoidossa, kuten muidenkin kroonisten sairauksien hoidossa on jo totuttu.
