Kipu kuuluu elämään mutta se pitää hoitaa hyvin
Kipu aiheuttaa elimistöön stressitilan, ja kroonistuessaan kipu voi vetää mielenkin matalaksi. Elämä kokonaan ilman kipua on siksi houkutteleva ajatus. Kiputuntemuksella on kuitenkin evoluution mukanaan tuoma tarkoitus. Kipu on merkki vaarasta, ja elämä ilman kipua on vaarallista.
Lääketiede tuntee jo useamman geenivirheen, joka aiheuttaa synnynnäisen kiputuntemuksen puutoksen. Näiden geenivirheiden kantajilla on jo varhaislapsuudessa useita traumojen aiheuttamia epämuodostumia suun ja raajojen alueella, ja heidän elinikäennusteensa on keskimääräistä lyhyempi. Kyky tuntea kipua on siis elämän säilymisen kannalta keskeinen ominaisuus.
Milloin kipu sitten katsotaan liialliseksi ja lääkehoitoa vaativaksi? Kuten aina lääkehoidon kysymyksissä, tähänkään ei ole yksiselitteistä vastausta. Rajanveto on sekä yksilöllistä että aikaan ja paikkaan sidottua. Lisäksi se riippuu muiden, lääkkeettömien menetelmien saatavuudesta. Kovan kivun hetkellä tuntuu kuitenkin aina lohduttavalta, että käytettävissämme on tehokkaita ja riittävän turvallisia lääkkeitä.
Tämä Sic!-lehden teemanumero kuvailee kivun lääkehoidon roolia ja järkevää toteutumista yksilön elämän eri vaiheissa. Esittelemme kivun lääkehoidossa viime aikoina tapahtuneita muutoksia ja niiden tarjoamia mahdollisuuksia. Samalla kipulääkäri Anneli Vainion kertomus kivunhoidosta maailman toisella laidalla avaa silmämme näkemään, kuinka länsimainen kulttuurimme ja terveydenhuoltojärjestelmämme on jo pitkään turvannut kipujemme lääkkeellisen hoidon.
Professori Eija Kalson haastattelussaan esittämät pohdinnat kuvastavatkin hyvin sitä, kuinka kulttuurissamme hoidon keskiössä on itse potilas kipuineen ja yksilöllisine tarpeineen. Toisaalta kivun lääkehoidon kulttuuria ja sen tarkoituksenmukaisuutta voi ja pitää tarkastella toistuvasti täällä meilläkin. Ainoastaan siten voimme vastata kivusta kärsivien potilaiden tarpeisiin entistä paremmin.
