Kemiallinen rajoittaminen voidaan tunnistaa moniammatillisella lääkityksen arvioinnilla
Kemiallisella rajoittamisella tarkoitetaan potilaan toiminnan rajoittamista tai käyttäytymisen hillitsemistä lääkkeellä. Muistisairaan potilaan lääkehoito tulee arvioida säännöllisesti hoidon eri vaiheissa. Samalla voidaan moniammatillisesti arvioida, käytetäänkö lääkkeitä kemiallisena rajoitteena.
Suomessa psyykenlääkkeitä määrätään muita Pohjoismaita yleisemmin rajoittamaan potilaan liikkumista ja muuta toimintaa. Kemiallinen rajoittaminen loukkaa potilaiden itsemääräämisoikeutta ja heikentää iäkkäiden toimintakykyä.
Muistisairas iäkäs tarvitsee sairauden loppuvaiheessa usein ympärivuorokautista hoitoa. Hän saattaa joutua odottamaan hoitopaikkaa kotonaan tai sellaisessa terveydenhuollon yksikössä, jonka toimintaa ei ole suunniteltu muistisairaan ympärivuorokautiseen hoitoon.
Lääkityksen arviointi potilaslähtöisesti moniammatillisella yhteistyöllä soveltuu eri toimintaympäristöihin. Iäkkään lääkitystä arvioitaessa selvitetään psyykenlääkkeiden käyttöaiheet, annostus, käyttöaika, hyödyt ja mahdolliset haittavaikutukset sekä pohditaan, käytetäänkö lääkettä kemiallisena rajoitteena.
Kemiallinen rajoittaminen on yleistä hoitolaitoksissa
Kemiallisen rajoittamisen käsite on ollut käytössä vuosikymmeniä, mutta tutkimuksia sen yleisyydestä tai ehkäisystä on niukasti. Lisäksi tutkimuksissa käytetyt kemiallisen rajoittamisen määritelmät sekä tutkimusasetelmat vaihtelevat. On kuitenkin arvioitu, että kemiallisen rajoittamisen yleisyys pitkäaikaishoitolaitoksissa on 11–45 %.
Kemiallinen rajoittaminen on lääkkeen käyttöä siten, että sen yksinomaisena tarkoituksena on rajoittaa potilaan liikkumista tai muuta toimintaa tai hillitä käyttäytymistä. Kemiallinen rajoittaminen voidaan määritellä myös jatkuvaksi kahden tai useamman psyykenlääkkeen yhteiskäytöksi silloin, kun tavoitteena on käyttäytymisen hillintä tai kun lääkkeillä on samankaltainen farmakodynaaminen vaikutus – esimerkkinä kahden bentsodiatsepiinin käyttö yhtäaikaisesti. Kun lääkettä käytetään asianmukaisesti sairauden hoitoon oikealla annostuksella ja muu lääkitys huomioiden, kyse ei ole kemiallisesta rajoittamisesta.
Turun yliopistossa on käynnissä tutkimus, jossa selvitetään psyykenlääkkeiden käyttöä sekä kuvataan kemiallisen rajoittamisen yleisyyttä ja syitä iäkkäiden pitkäaikaishoidossa (Anni Karppila). Tutkimukseen liittyen on jo valmistunut pro gradu ‑tutkielma Helsingin yliopistossa (Anna-Mari Valkohaapa).
Potilaita rajoitetaan kemiallisesti ilman lainsäädännöllistä perustetta
Tällä hetkellä Suomessa ei ole lainsäädäntöä, joka oikeuttaisi vanhusten itsemääräämisoikeuteen puuttumiseen somaattisen sairaalahoidon tai pitkäaikaishoidon aikana. Asiaa koskeva hallituksen esitys (HE 108/2014) raukesi vuonna 2014, koska eduskunta ei ehtinyt käsitellä sitä loppuun vaalikauden aikana. Lakiehdotuksen tavoitteena oli ehkäistä ja vähentää rajoitustoimenpiteiden käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Monisairaan potilaan lääkityksen arviointi käytännössä
78-vuotias Alzheimerin tautia sairastava nainen joutui sairaalahoitoon elokuussa 2015 muistisairauteen liittyvän sekavuuden vuoksi. Alzheimerin taudin lääkehoitona olivat donepetsiili ja memantiini. Potilas oli levoton ja pyrki toistuvasti osastolta ulos. Häntä rajoitettiin fyysisesti lepovöillä, ja lääkäri määräsi potilaalle loratsepaamia. Ulos pyrkiminen jatkui, ja potilas oli aggressiivinen. Potilaan oireet ja lääkehoidon muutokset osastohoidon aikana on koottu taulukkoon 1.
Moniammatillinen tiimi arvioi potilaan lääkityksen tammikuussa 2016. Lääkärin tutkimuksessa potilas oli ilmeetön ja jähmeä, ja yläraajoissa oli hammasratasjäykkyyttä. Muutokset sopivat psykoosilääkkeiden aiheuttamiksi haitoiksi. Farmaseutin arviossa huomio kiinnittyi siihen, ettei ketiapiinilääkityksen käyttöaihetta ollut kirjattu sairauskertomukseen. Lisäksi ketiapiini ja loratsepaami ovat lääkkeitä, joihin saattaa liittyä merkittäviä haittavaikutuksia iäkkäillä. Lääkehoidossa nähtiin kemiallisen rajoittamisen piirteitä.
Potilas siirtyi tehostettuun asumispalveluun lääkityksen arviointijakson ollessa kesken. Asumispalvelun lääkärille lähetettiin tiedoksi lääkityksen arviointi, jossa suositeltiin arvioimaan ketiapiini- ja loratsepaamilääkkeiden käyttöä haittavaikutukset huomioiden. Lääkäri teki hoitosuunnitelman, jonka mukaan potilaan lääkehoitoa tarkistetaan kotiutumisen jälkeen ja rauhoittavien lääkkeiden käyttöä vähennetään.
Lääkityksen arviointi on aiheellinen kun palveluiden tarve lisääntyy
Esimerkkitapauksessa muistisairaalle potilaalle haettiin ympärivuorokautista hoitopaikkaa, jota hän odotti terveyskeskussairaalan osastolla. Lisääntynyt palveluiden tarve voi olla hälytysmerkki, joka kertoo lääkehoito-ongelmista.
Tämän potilaan kohdalla moniammatillisessa lääkityksen arvioinnissa todettiin lääkehoidon haittavaikutuksia ja nähtiin kemiallisen rajoittamisen piirteitä. Jos potilaan palvelujen tarve on lisääntynyt tai tarvetta ympärivuorokautiseen hoitoon pohditaan, moniammatillisesta lääkityksen arvioinnista voi olla hyötyä.
