SIC! Lääketietoa Fimeasta

Julkaistu numerossa 4/2020

Diskonttaamismenetelmät HTA-arvioinneissa

Lääkehoitojen arviointi

Diskonttaamismenetelmät HTA-arvioinneissa

Koristeellinen kuva.

HTA-arvioinnit tuottavat ja kokoavat uusien sairaalalääkkeiden hankintaan ja käyttöön liittyvää tietoa päätöksentekoa varten. Arvioinneissa tiivistetään ja arvioidaan tutkimusnäyttöä lääkehoidon hyödyistä, haitoista, kustannuksista ja kustannusvaikuttavuudesta muihin hoitovaihtoehtoihin verrattuna.

HTA-arviointiin sisältyvä taloudellinen arviointi ulottuu kauas tulevaisuuteen. Jotta eri aikoina realisoituvat kustannukset ja hyödyt saadaan vertailukelpoisiksi, on tulevaisuuden tapahtumat tuotava nykyarvoon hyödyntämällä diskonttaamista.

- Diskonttaus tarkoittaa tulevaisuudessa koituvan hyödyn tai kustannuksen tuomista nykyarvoon. Sata euroa kymmenen vuoden päästä ei ole arvoltaan sama kuin sata euroa tänään, Tuukka Hakkarainen havainnollistaa.

Hakkaraisen tänä vuonna valmistunut pro gradu -tutkielma Diskonttaamisen vaikutus taloudellisissa arvioinneissa esittää, kuinka diskonttausmenetelmät vaihtelevat maittain ja että valitulla menetelmällä voi olla merkittävä vaikutus taloudellisten arviointien tuloksiin.

Diskonttaamismenetelmän määrittely on toistaiseksi hajanaista

Tutkielma kokoaa 27 maan HTA-arvioinneissa käytetyt diskonttaamiskäytännöt ja tiedot siitä, onko diskonttaamiskäytäntöä perusteltu. Tällaista koontia ei tiettävästi ole aiemmin tehty suomeksi.

Esimerkiksi Suomessa diskonttaamismenetelmä perustuu sosiaali- ja terveysministeriön Hilalle (Lääkkeiden hintalautakunta) antamaan säädökseen.

STM velvoittaa Hilaa käyttämään 3 prosentin korkoa sekä kustannuksille että hyödyille. Myös Suomen HTA-viranomainen Fimea noudattaa Hilalle asetettua linjaa.

Valtaosassa maita suositellaan perinteistä eksponentiaalista diskonttaamista yhtäläisellä korolla kustannuksille ja hyödyille. Differentiaalidiskonttaamista suosittaa neljä maata ja hyperbolista diskonttaamista yksi maa. Diskonttokorot vaihtelivat 1,5 ja 5 %:n välillä. Suosituimmat diskonttokorot olivat 3 % ja 5 %.

Tällä hetkellä ei ole olemassa kansainvälisesti sovittua yhtenäistä diskonttaamistapaa taloudellisiin arviointeihin. Diskonttaamismenetelmän valintaan vaikuttavat muun muassa kansatalouden odotettu kehitys sekä kansalliset terveydenhuollon rakenteet. Koska nämä voivat vaihdella suuresti maittain, voi olla perusteltua, että eri maat käyttävät eri diskonttaamismenetelmiä. Sen sijaan diskonttaamismenetelmän määrittelyn periaatteet tulisi olla Hakkaraisen mukaan yhtenäisiä.

Diskonttaaamismenetelmien määrittämisperusteiden yhtenäisyys voisi tuoda taloudellisten arviointien prosessiin läpinäkyvyyttä ja johdonmukaisuutta.

Kustannusten ja hyötyjen ajankohta ratkaisee paljon

Tutkielmassa tarkastellaan eri diskonttaamiskäytäntöjen vaikutusta kustannusvaikuttavuusanalyysin tuloksiin kahden Markov-mallinnuksen ja erilaisten diskonttaamisskenaarioiden avulla. Tulosten   perusteella diskonttaamiskäytännöllä ei näyttäisi olevan suurta vaikutusta kustannus-vaikuttavuusanalyyseissä, joissa kustannukset ja hyödyt jakautuvat samalla tavalla eri ajanjaksoille. Sen sijaan interventioissa, joissa kustannukset ja hyödyt toteutuvat eri ajankohtina, saattaa diskonttaamiskäytännöllä olla merkittäviäkin vaikutuksia (taulukko 1). Tällaisia interventioita ovat esimerkiksi preventiiviset interventiot, rokotukset sekä seulonnat.

ICER
Inkrementaalinen kustannusvaikuttavuussuhde kertoo kuinka paljon arvioinnin kohteena olevan intervention odotettu lisähyöty-yksikkö (esim. QALY) maksaa vertailuhoitoon nähden. ICER lasketaan käytännössä: hoidon A kustannukset - hoidon B kustannukset jaettuna hoidon A hyödyt - hoidon B hyödyt

QALY
Quality adjusted life year, eli laatupainotettu elinvuosi yhdistää elämään liittyvän elämänlaadun sekä odotettavissa olevan elinajan

Δ
(deltamerkki) kuvaa kahden arvon erotusta


- Erot diskonttaamismenetelmissä ovat merkittäviä.  ICER voi jopa puolittua, Tuukka Hakkarainen sanoo.

Mikäli maittain vaihtelevat diskonttokorot eivät ole perusteltuja, saattaa se johtaa siihen, että tietyt hoidot näyttäytyvät houkuttelevimmalta maissa, jotka käyttävät pienempää diskonttokorkoa.

- Jos diskonttaamismenetelmä perustellaan väärin, on mahdollista, että todellisuudessa kustannusvaikuttava lääkehoito hylätään liian kalliina hoitona tai, että ei-kustannusvaikuttava interventio näyttäytyy houkuttelevammalta kuin todellisuudessa on, Hakkarainen sanoo.

Henkilöesittely Kalle Kosunen

Kalle Kosunen

Kalle Kosunen

FM
Viestintäasiantuntija, Fimea