Lääkejakelun historiaa – lääkkeitä kansalle apteekista

Apteekeilla on muualla maailmassa, mutta myös Suomessa, varsin pitkä historia keskeisenä toimijana lääkejakelun ketjussa. Jo 1500-luvulla maassamme toimi linna- ja kaupunkiapteekkeja. Suomen viralliset ensimmäiset apteekit perustettiin Turkuun ja Viipuriin vuonna 1689. Itsenäistymisvuonna 1917 maassamme oli jo yli 250 apteekkia.

Varhaisimmat apteekit sijaitsivat pääasiassa omissa rakennuksissaan. Apteekkiyhteisöön kuului apteekkarin ja hänen perheensä lisäksi usein myös muu apteekin henkilökunta, kunnes 1950-luvulta lähtien apteekkeja perustettiin omiin liikehuoneistoihinsa.

Jo 1820-luvulta lähtien Suomeen oli syntynyt myös rohdoskauppoja, joiden tarkoituksena oli toimia apteekkien lääkeaineiden tukkuliikkeinä. Ne olivat tavallisesti pieniä toimijoita, eivätkä siten kuitenkaan kunnolla palvelleet tukkuliikkeinä. Aluksi rohdosliikkeet myös kiersivät asetuksia ja toteuttivat vähittäismyyntiä. Tämän seurauksena ensimmäiset varsinaiset tukkuliikkeet perustettiin Tampereelle, Turkuun ja Helsinkiin.

Deklaraatiopakko tuli voimaan vuonna 1934 ulkomaalaisille lääkkeille, ja vuonna 1936 se ulottui koskemaan kaikkia lääkevalmisteita. Pakon myötä oli ilmoitettava kaikkien lääkevalmisteiden koostumus. Kun koostumusta ei aiemmin ollut tarvinnut laittaa näkyviin, valmisteet saattoivat sisältää kaikenlaista.
– Puoskarit myivät mitä sattuu mikstuuroja ja tinktuuroja, joiden luvattiin auttavan kaikkeen vaivaan. Apteekkarikunnan taholta olikin jo varhain kampanjoita, joissa varoitettiin ”petollisista valmisteista”, kertoo Suomen apteekkien historiaan perehtynyt apteekkari Bengt Mattila.
– Yksi esimerkki tästä ovat niin sanotut Williamsin pillerit. Niiden luvattiin auttavan joka vaivaan. Kun niitä tarkemmin analysoitiin, huomattiin, että ne olivat pelkkää sokeria.
Apteekkarit ovat Mattilan mukaan kautta aikojen taistelleet epämääräisiä valmisteita vastaan.
– Laatukäsite on aina ollut mukana apteekkien toiminnassa. Meillä pitää olla dokumentaatiota valmisteista, ja meidän pitää tietää, mitä me myymme.

Vuoden 1935 apteekkitavaralaki erotti lopulta apteekkitavarat yleisistä kauppatavaroista. Tämän myötä apteekkitavaroita sai myydä ainoastaan apteekissa. Myynnin tuli olla valtion kontrollin alla olevaa, luvanvaraista toimintaa.

Sotavuodet koettelivat lääkejakelua

Luonnollisesti sota koetteli Suomen lääkejakelua. Arkipäivän työ apteekeissa muuttui sodan vuoksi jo siltä osin, että miespuoliset työntekijät kutsuttiin rintamalle.

– Siviiliapteekin varastoja määrättiin myyntikieltoon. Sota-alueilla valtioneuvosto määräsi apteekkeja puolustusvoimien käyttöön, ja apteekit velvoitettiin antamaan lääkkeitä sotajoukkojen käyttöön.

Vielä talvisodan aikana Suomessa pystyttiin pitämään yllä hyvä lääketilanne. Tukkukauppiaat varautuivat tulevaan sotaan ja tekivät jo kesällä 1939 tavallista suurempia ostoja. Välirauhan ja jatkosodan aikana lääkkeiden saanti vaikeutui. Käyttöön otettiin esimerkiksi tarkka säännöstely ja apteekkien toisilleen tarjoama apu. Monia seoksia jouduttiin soveltamaan saatavien raaka-aineiden mukaiseksi niin apteekeissa kuin lääketehtaissakin. Uusia korvaavia lääkkeitä hankittiin muualta maailmasta, ja esimerkiksi Ruotsi antoi lääkkeitä Suomelle lahjoituksena.

Patenttilääkkeet yleistyvät sodan jälkeen

Kemiallisia, tehdasvalmisteisia patenttilääkkeitä oli pitkään pidetty kansan keskuudessa huiputuksena.

– Oli tapauksia, joissa laatu oli ollut huonoa, ja se ruokki epäluottamusta.

Luottamus rakentui vasta 1950-luvun lääkekehityksen ja lääketehtaiden lisääntymisen myötä.

– Suomen itsenäistymisen aikoihin apteekeista toimitetuista lääkkeistä vain kaksi prosenttia oli tehdasvalmisteisia ja 98 % valmistettiin tavalla tai toisella apteekeissa. Tämä kuvastaa hyvin tuon ajan työn luonnetta, eli sen ajan apteekeissa tehtiin todella paljon käsityötä lääkkeiden valmistuksen parissa.

Lääketeollisuuden kehitys ja kasvu vilkastui toisen maailmansodan päätyttyä. Tämä näkyi myös apteekeissa. 1960-luvulla jo 90 % apteekissa myytävistä tuotteista oli tehdasvalmisteita.

1970-luvulla Suomessa toimi 13 lääketehdasta.

– Suomalaiset tehtaat tekivät pääsääntöisesti lääkkeitä suomalaisille. Lääkkeen nimestä jo pystyi päättelemään, mihin sitä voi käyttää. Suomalaisten valmisteiden nimiä olivat esimerkiksi Kivuton, Närästys, Uni, Vilustop, Lepo, Migreeni, Hermotabletti ja Antihappo, hymyilee Mattila.

Apteekit olivat lääketehtaita minikoossa

Teollisen valmistuksen ollessa lapsenkengissä melko monet lääkevalmisteet olivat lääkekasveista valmistettuja uutteita. Monista tämän päivän tehdasvalmisteisista lääkkeistä löytyy yhtymäkohta johonkin lääkekasviin. Tämä on ollut pohja modernille lääkevalmistukselle.

– On hyvä huomioida, että apteekin lääkevalmistus piti sisällään myös esimerkiksi raaka-aineiden analysoinnin, kuten nykypäivänkin lääkevalmistukseen kuuluu.

Mattila sanoo kunnioittavansa äärettömän paljon sen ajan apteekkareita ja apteekkihenkilökuntaa.

– Ennen tukkuliikkeiden syntymistä on ollut melkoinen työ suunnitella ja hankkia raaka-aineet. Lääkekasvit ja niiden käsittely vaativat aikamoista osaamista ja suunnittelua. Lääkekasveissa esimerkiksi pitoisuudet saattoivat myös vaihdella riippuen siitä, koska ne oli kerätty.

Aika monista lääkevalmisteista tehtiin myös puolivalmisteita apteekin varastoon esimerkiksi mikstuuroja tai tinktuuroja eli väkiliuoksia.

– Niitä pystyttiin käyttämään moniin lääkeseoksiin, eikä lääkevalmistusta tarvinnut aloittaa alusta saakka joka kerta.

Kun kemiallinen osaaminen kasvoi, pystyttiin eristämään vaikuttavia aineita.

– Sen myötä saatiin hahmoteltua myös oikea annos, kun sitä ennen annosta haettiin vähän niin kuin hakuammuntana.

Lääkemuodoista pillerit ja pulverit olivat suosittuja 1940-luvun loppuun saakka. Pillereitä tehtiin monenlaisista aineista.

– Olen kuullut tarinan, että varakkailla oli tapana pyytää omien pillereidensä päällystämistä lehtihopealla tai -kullalla. Siinä taidettiin kyllä heikentää samalla lääkeaineen imeytymistä.

Lääketeollisuuden läpimurto tapahtui vasta 1950-luvulla, jonka myötä tabletteja valmistettiin yhä enemmän. Mattila näyttää vanhaa tablettikonettaan.

– Näiden koneiden esitteissä lukee, että tällä pitäisi pystyä valmistamaan 3 000 tablettia tunnissa. Todellisuudessa korkeintaan tuhat tablettia sai tunnissa aikaiseksi, ja siinäkin on ollut jo melkoisesti tekemistä.

– Apteekit myös brändäsivät itseään jo varhain. Tämä näkyy esimerkiksi sen ajan painotuotteissa. Etiketeissä, peltirasioissa ja signatuureissa oli aina mukana oman apteekin tunnus, ja ne olivat samalla apteekin mainoksia. Myös apteekkikalustuksessa piti näkyä laatu.

Apteekkien omilla pakkauksilla haluttiin korostaa myös valmisteen luotettavuutta, kun ”kaikenlaisia humbuuki- ja harhautusaineita” tuotiin maahan ulkomailta.

Nykyään apteekeissa valmistettavat lääkkeet muodostavat alle prosentin koko reseptuurista. Noin puolet apteekeista valmistaa lääkkeitä yhä käsityönä, vaikka lääkkeiden valmistus apteekeissa on vähentynyt merkittävästi 2000-luvun aikana. Jos apteekki ei valmista lääkkeitä itse, on sen velvollisuus tilata lääkkeet asiakkaalle niin sanotusta sopimusvalmistusapteekista. Apteekeissa valmistettavia lääkkeitä ovat esimerkiksi suun fluorigeelit, erilaiset voiteet ja pienten lasten annosjauheet.

– Monille apteekeille lääkkeiden valmistaminen ei ole enää pitkään aikaan ollut kannattavaa. Lääkkeet tehdään potilaskohtaisesti pieninä annoksina, ja valmistus vaatii erilliset tilat.

Apteekeissa tarvittiin monenlaisia tiloja

Monissa apteekeissa oli omia melko suuriakin laboratorioita. Lääkevalmistus vei apteekin tiloista melkoisesti tiloja. Kellareita saattoi olla useita esimerkiksi vesikellari tinktuurapuristimineen ja salvamyllyineen, viinakellari, jäävarasto ja kemikaalikellari. Tiloja tarvittiin myös happoja, tinktuuroita, salvoja, öljyjä, lasitavaroita sekä muita tarpeita, kuten sidemateriaaleja, salvapurkkeja ja peltirasioita varten.

– Vertailuna voi sanoa, että kun ennen asiakastilat olivat pieniä ja taustatilat isoja, niin nykyisin asia on juuri päinvastoin.

Entisajan apteekissa lääkkeiden valmistukseen tarvittava tieto löytyi apteekin kirjastosta.

 – Ennen vanhaan kirjasto oli tärkeä osa apteekkia. Siellä oli esimerkiksi farmakopeoita ja tietosanakirjoja eri maista. Varsinkin tietosanakirjat voivat vielä nykyään olla käyttökelpoisia hakuteoksia.

Apteekeissa oli myös omia ohjekirjoja eli kompositiokirjoja. Varsinkin maaseudulla pyrittiin vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin tarvittavista tuotteista.

– Kompositiokirjoista löytyy ohjeita esimerkiksi viiksivahaan ja valkaisuliuokseen. Ohjeita saattoi olla myös siihen, miten sekoitetaan ilotulitteita ja joissakin maaseutujen apteekeissa myytiin jopa patruunoita.

Myrkkykaapissa säilytettiin strykniiniä petoeläinten ja happokellarin ulkoseinällä fosforikaapissa taas fosforia rottien tappamiseen. Näitä sai lunastaa apteekista papin antamaa todistusta vastaan. Kieltolain aikaan ainoastaan apteekeista sai alkoholia. Kieltolaki meinasi hankaloittaa lääkejakelua.

– Oli ongelmallista, kun viranomaiset vaativat, että apteekkien olisi raportoitava myös lääkevalmistukseen tarvittavien seosten viinan määrä. Tämä vaatimus kumottiin myöhemmin.

Apteekkityön luonteen muuttuminen

Entisajan apteekkiin kuului myös yöpäivystys, koska lääkkeitä tuli saada ympäri vuorokauden. Päivystäjälle oli mahdollisesti varattu sänky nukkumista varten, ja jos tilanne vaati, päivystäjä toimitti lääkkeet yöaikaan turvallisuussyistä apteekissa olevan tarkistusluukun kautta. Esimerkiksi Helsingissä apteekit siirtyivät vuorottelusysteemiin vasta 1940-luvulla.

Työ apteekeissa oli fyysisesti raskasta. Työpäivän aikana oli nosteltava ja kannettava raskaita esineitä. Vielä 1950-luvullakin saattoi päivän aikana joutua vaivaamaan ja muotoilemaan satoja pillereitä.

– Työpäivät olivat pitkiä, ja töitä tehtiin välillä myös yöllä. Hierarkia oli tärkeää, jokainen teki oman työroolinsa mukaisia tehtäviä. Nykypäivänä työtehtäviä vaihdellaan.

Pitkistä päivistä ja kiireestä huolimatta työ vaati tarkkuutta. Lääkevalmistuksessa saatettiin tarvita pienen pieniä eriä. Punnitseminen piti tehdä tarkkaan eikä siinä saanut tulla virheitä. Apteekeissa valmistettiin melko monimutkaisiakin valmisteita.

– Esimerkiksi silmätippojen valmistus on hyvä esimerkki äärimmäisen haastavasta lääkevalmistuksesta. Piti ottaa huomioon kaikkien käytettävien aineiden ja valmistusvälineiden sekä -astioiden sterilointi, mutta myös osata laskea kaikkien liuoksien vahvuudet, jotta valmiste ei ole silmää ärsyttävä. Tämän päivän apteekeille ei tulisi mielenkään alkaa valmistamaan tällaista valmistetta.

Monia asioita tuli myös tuntea yksityiskohtaisesti, kuten vaaralliset ja myrkylliset aineet ja niiden ominaisuudet sekä käyttäytyminen. Lääkkeiden valmistukseen tarvittava tieto oli apteekin hyllyillä, mutta tiedon löytäminen perustui kuitenkin ammattiosaamiseen, kokemukseen ja lähteiden tuntemukseen.

Suomi 100 v.

Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. Käsillä on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi, joka näkyy koko vuoden koko Suomessa ja myös Suomen rajojen ulkopuolella. Juhlavuoden teema on yhdessä. Sen mukaisesti vuotta rakennetaan ja vietetään yhteistyönä. Myös Sic!-lehti osallistuu juhlavuoteen julkaisemalla vuoden 2017 jokaisessa numerossa artikkelin Suomen lääkealan historiasta.