Hyppää sisältöön

Pregabaliinin valvonta tehostuu

Lääkkeet Valvonta
Julkaistu 16.12.2022

Suomessa lääkekäytössä vuodesta 2004 asti ollut pregabaliini on ollut jo pitkään väärinkäytetty aine. Uusi luokittelu mahdollistaa valmisteiden tehokkaamman valvonnan.

Koristeellinen kuva
© GettyImages/Tetiana Mykhailenko

Pregabaliini lisätään 1.6.2023 huumausainelain nojalla annettuun asetukseen, jossa listataan huumausaineina pidettävät aineet. Samalla pregabaliinia sisältävät valmisteet tullaan lisäämään pääasiallisesti keskushermostoon vaikuttavien (pkv) lääkkeiden luetteloon.

Sosiaali- ja terveysministeriön asetusmuistiossa todetaan pregabaliinin olleen Suomessa jo pitkään väärinkäytetty aine. Vaikka pregabaliini ei olekaan voimakkaimpien huumausaineiden kaltainen, sen merkittävästä väärinkäytöstä ovat raportoineet niin terveydenhuolto kuin valvontaviranomaiset. Myös kuolemansyyn selvityksissä pregabaliini on näkynyt merkittävästi.

Muutoksen vaikutuksista tiedotetaan tarkemmin kevään aikana

Uuden luokittelun myötä pregabaliinia sisältävien lääkemääräysten näkyvyys lääkettä määrättäessä ja seuranta toimitettaessa paranevat. 

Pregabaliinivalmisteiden lääkemääräysten voimassaoloaika lyhenee yhteen vuoteen nykyisestä kahdesta vuodesta. Muutos koskee luokittelun voimaantulon jälkeen kirjoitettuja lääkemääräyksiä.

Pregabaliinia sisältäviä lääkevalmisteita tullaan valvomaan muutoksen myötä pkv-lääkkeinä. Määräämisessä, toimittamisessa ja valmisteiden säilyttämisessä tulevat käyttöön niin sanotut pkv-luokan rajoitukset. Valmisteilta ei tulla esimerkiksi vaatimaan erillistä huumausainelääkemääräyslomaketta. 

Luokittelu tulee voimaan vasta ensi kesänä, jotta erityisesti lääkkeen määrääjät ja lääkkeen käyttäjät ehtivät sopeutua valvonnan tehostumisesta seuraaviin muutoksiin. Fimea tiedottaa luokittelusta seuraavista muutoksista tarkemmin kevään aikana.

Lue lisää

Valtioneuvoston yleisistunto 8.12.2022

Valtioneuvoston asetus huumausaineina pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista (543/2008, Finlex)

Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista (1130/2014, Finlex)  
 

Tiina Kuosa
Proviisori
Erityisasiantuntija, Sic!-lehden lääketieteellinen päätoimittaja, Fimea
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedIn palvelussa

Lataa juttu julkarista Tulosta sivu

Kerro meille juttuideasi

Otamme mielellämme vastaan juttuideoita ja aiheita, joista voisimme kirjoittaa.